SaferGloben v. 2012 julkaisema kirja Afganistan Johdatus maahan ja kulttuuriin on nyt ladattavissa sekä julkaisusivujemme kautta että tästä. Afganistan – Johdatus maahan ja kulttuuriin on tarkoitettu antamaan perustiedot maahan lähteville ja Afganistaniin liittyvien kysymysten parissa työskenteleville henkilöille sekä organisaatioille. Afganistan asettaa monenlaisia haasteita maahan työskentelemään tuleville ulkomaalaisille, joiden vaikeudet ymmärtää ja lukea paikallista kulttuuria ja yhteiskuntaa […]
SaferGlobe 10 vuotta: rauhanalan ekosysteemi kaipaa laajentamista ja vahventamista
Maria Mekri SaferGloben toiminnanjohtaja Teksti päättää SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavan blogisarjan, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta. Rauhanalan nykyhaasteina ovat kokemukseen perustuvan innovaatiotoiminnan sekä kehittämisen puute. Innovaatiotoiminnassa tarvitaan sekä tilaa reflektioon että haasteiden ratkaisuun perustuvaa monimuotoista monitoimijayhteistyötä viranomaisten, kansalaisjärjestöjen, erilaisten tutkijatahojen ja muiden välillä. Rauhanalan innovaatioissa Suomella on […]
Rapoportin rauhanpalkinnon 2021 haku on avattu
Anatol Rapoport -rauhantutkimusrahasto avaa haettavaksi palkinnon rauhaa tukevalle lopputyölle tai pro gradu -tutkielmalle. Palkittavan työn tulee olla korkeakoulutasoinen lopputyö, joka on hyväksytty vuonna 2020 tai 2021. Palkinnon perusteissa arvioidaan työn tieteellisiä ansioita, monitieteellistä tutkimusotetta, työn sovellettavuutta käytännön työhön sekä tulevaisuuteen katsovaa, rauhaa uudistavaa näkemystä. Vuoden 2021 palkinto on suuruudeltaan 200 euroa, ja se jaetaan syyskuussa […]
SaferGlobe 10 vuotta: Turvallisuus digitalisoituvassa arkipäivän ympäristössä
Mirva Salminen SaferGloben asiantuntija Teksti on osa SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogisarjaa, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta. Kaksi globaalia muutostrendiä vaikuttavat voimakkaasti turvallisuuteen: ilmastonmuutos ja kaiken digitalisoituminen. Vaikka molempien globaaleja, alueellisia ja paikallisia vaikutuksia on tutkittu paljonkin, trendien yhteisvaikutuksia turvallisuuteen on pohdittu harvemmin. Ymmärtääksemme meneillään olevien kehityskulkujen kompleksisia vaikutuksia havaittuun […]
SaferGlobe 10 vuotta: Tilastot eivät valehtele koskaan
Kari Paasonen SaferGloben tutkija Teksti on osa SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogisarjaa, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan muun muassa rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta. Tilastot eivät valehtele koskaan “Vale, emävale, tilasto” kuuluu sanonta, joka käy käteväksi lyömäaseeksi, kun joku haluaa asettaa kyseenalaiseksi tilastotietoihin vetoavan argumentin. Aseelliseen väkivaltaan, konflikteihin ja myös asekauppaan liittyvä […]
SaferGloben Maria Mekri siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisussa: rauhanalan ekosysteemi kaipaa vahventamista
Kriisinhallintakeskus CMC Finlandin toimittama siviilikriisinhallinnan erikoisjulkaisu 2021 on julkaistu. SaferGloben toiminnanjohtaja Maria Mekri kirjoittaa julkaisussa suomalaisen rauhanalan ekosysteemin vahventamisen ja laajentamisen tarpeesta. Mekrin mukaan rauhanalan haasteina ovat etenkin kokemukseen perustuvan innovaatiotoiminnan ja kehittämisen puute sekä urakuilujen yleisyys. Rauhanalalle onkin tyypillistä aivovienti, alanvaihdot ja työpaikkojen vähäinen määrä suhteessa työtä hakeviin. Ongelmien ratkaiseminen ja työpaikkojen lisääminen vaativat […]
SaferGloben tutkijalta: Hävittäjähankinnan kritiikin ryhmittelyä Politiikasta-lehdessä
SaferGloben tutkija ja Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus TAPRIn väitöskirjatutkija Kari Paasonen tarkastelee Politiikasta-lehden tänään julkaisemassa kirjoituksessa HX-hävittäjähankinnan kohtaamaa kritiikkiä. Kirjoitus on luettavissa täällä. Artikkelin kuva: JAS 39 Gripen Kaivopuisotn ilmailynäytöksessä kesäkuussa 2017. Kuvan lähde: Wikimedia Commons, kuvaaja: Tuomo Salonen / Suomen ilmailumuseo, lisenssi: Creative Commons Attribution-ShareAlike 4.0 International
SaferGlobe 10 vuotta: Tieto ja teknologiat ovat avainasemassa tulevien haasteiden ratkaisemisessa
Kari Välimäki SaferGloben hallituksen puheenjohtaja Teksti on osa SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogisarjaa, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta. Minulla on ollut kunnia olla SaferGloben puheenjohtajana parisen vuotta Kalevi Suomelan jälkeen. Kalevi kävi omassa tekstissään läpi SaferGloben perustamisen lähtökohtia. Minä tarkastelen enemmänkin sitä, miten tästä eteenpäin. Aina välistä […]
SaferGlobe 10 vuotta: Mistä SaferGloben perustamisessa oli kyse?
(Kuva: KU) Kalevi Suomela SaferGloben perustajajäsen Teksti on osa SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogisarjaa, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta. Näinkö nopeasti aika todella kuluu? Onko siitä jo kymmenen vuotta, kun SaferGlobe perustettiin? Olen perustamiseen jonkin verran syyllinen. Siksi Maria Mekri (SaferGloben toiminnanjohtaja) pyysi minua muistelemaan. Mistä siis SaferGloben perustamisessa […]
SaferGloben lausunto siviilikriisinhallintalain muutosehdotuksesta korostaa haasteita perustuslaillisuuden toteutuksessa
SaferGlobe antoi kirjallisen lausunnon siviilikriisinhallintalain muutosehdotuksesta 8.4.2021. Lausunto on kokonaisuudessaan luettavissa tästä. Lausunnossa mainittu julkaisu kriisinhallinnan henkilöstöstä luettavissa tästä. SaferGloben käsityksen mukaan: 1) Lakiehdotuksessa on haasteita sekä yhdenvertaisuuden että perustuslaillisuuden toteutuksessa. Näin on erityisesti taustavirattomien asiantuntijoiden kohdalla, joilta lain muutos voi viedä perustuslain 18 §:ssä turvatun oikeuden hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla ja elinkeinolla. Tätä rajoitusta varten […]