
Rauhan ja turvallisuuden ajatushautomo SaferGlobe on julkaissut Suomen asevalvontaraportissaan tiedot Suomen vuoden 2024 aseviennistä ja myönnetyistä vientiluvista.
Suomen sotatuotteille myöntämien vientilupien määrä vuonna 2024 oli ennätyksellinen ja mittaushistorian suurin eli 1,4 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa lupien arvon yli kymmenkertaistuneen viimeisen kahden vuoden aikana. Toteutunut sotatuotteiden ja siviiliaseiden viennin kokonaisarvo säilyi korkealla tasolla ja oli 316,6 miljoonaa euroa.
Edellisvuosien tapaan sotatuotteiden vientiluvista suurin osa myönnettiin vienneille Euroopan Unionin maihin, vuonna 2024 EU-maiden osuus oli noin kaksi kolmasosaa (64,1 %). Suurin vientilupa oli 461,7 miljoonan euron vientilupa panssariajoneuvojen viennille Ruotsiin. Kasvua vientiluvissa selittänee isoilta osin Euroopan maiden lisääntynyt asevarustelu, mutta vientilupia on myönnetty myös muualle.
Lähi-itään myönnettiin enemmän vientilupia kuin koskaan aiemmin SaferGloben kokoaman vuodesta 2002 alkavan tilaston aikana. Valtaosin vientilupien arvo koostui Saudi-Arabiaan myönnetystä 150,0 miljoonan euron vientiluvasta, joka koski jo aiemmin vietyjen kranaatinheitinten osia, käyttöä ja huoltoa. Lupa on voimassa vuoteen 2040 asti eli poikkeuksellisen pitkään.
Suomi myönsi vuonna 2024 vientilupia Israeliin 16,8 miljoonalla eurolla, mikä on moninkertaisesti enemmän kuin kertaakaan vuodesta 2002 alkavan tilaston aikana. Suurin osa viennistä koostuu ohjelmistoista, jotka tulevat osaksi Suomeen toimitettavaa ilmatorjuntaohjusjärjestelmää. Tämän lisäksi vientilupa Israeliin myönnettiin droonien havannointijärjestelmälle.
Yritykset hakevat asevientiluvan valmistellessaan vientiä, euromääräisesti tarkastellen noin puolet luvan saaneesta viennistä on yleensä toteutunut.
Vuoden 2024 toteutunut asevienti 316,6 miljoonaa euroa oli toiseksi eniten SaferGloben mittaushistorian aikana. Kokonaisuutena tarkastellen Suomen asevienti on ollut 2000-luvulla kasvussa ja eniten asevientiä on ollut vuonna 2023, jolloin viennin arvo oli 333,4 miljoonaa euroa. Vuonna 2024 sotatuoteviennin määrä kasvoi hieman edellisvuodesta, kun taas siviiliasevienti laski jonkin verran.
Edellisen vuoden tapaan vietyjen sotatuotteiden arvosta suurimman osuuden muodostivat maa-ajoneuvot. Seuraavaksi eniten vuonna 2024 vietiin pienaseita sekä räjähteitä ja panoksia.
Sotatuotteet on kehitetty ensisijaisesti sotilaskäyttöön, ja niihin sisältyvät aseiden, ajoneuvojen ja räjähteiden lisäksi esimerkiksi suojausmateriaalit, tuotantoteknologia ja ohjelmistot. Siviiliaseita viedään pääasiassa metsästys- ja ampumaurheilukäyttöön, mutta lainsäädännöstä johtuen esimerkiksi pistooleita, haulikoita ja patruunoita viedään siviiliasevientinä myös viranomaisille, kuten sotilaille. Kaksikäyttötuotteita voidaan käyttää niin sota- kuin siviilikäytössä.
SaferGlobe on vuonna 2010 perustettu riippumaton suomalainen ajatushautomo, joka tuottaa tietoa ja kehittää työvälineitä kestävän rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi. SaferGloben asevalvontaraportista on mahdollista seurata Suomen aseviennin kehitystä aina vuodesta 2002 lähtien. Vuoden 2024 tiedot on saatu puolustusministeriön julkaisemista raporteista sekä Tullin ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä. Siviiliaseiden vientilupaviranomainen Poliisihallitus ei ole viime vuosina kyennyt keräämään kattavia tilastoja siviiliaseiden viennille myönnetyistä vientiluvista.
Suomen asevalvontaraportin tavoitteena on lisätä asekauppaan ja asevarusteluun liittyvän tiedon avoimuutta ja kehittää sekä ylläpitää ensi sijassa suomalaista, mutta myös kansainvälistä asevalvonnan tutkimusta ja osaamista.

Minne Suomesta viedään aseita? Mihin suuntaan maailman asekauppa muuttuu? SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti kertoo asekaupan trendeistä sekä asevalvonnan kehityksestä Suomessa ja maailmalla.

Työmme rauhan ja turvallisuuden rakentamiseksi ja asiantuntemuksen edistämiseksi ei olisi mahdollista ilman julkisyhteisöiltä ja yksityisiltä tahoilta saamaamme taustatukea. Helpoimmin voit tukea meitä lahjoittamalla tai liittymällä jäseneksi!
