Metsää

Ulkoisesta sisäiseksi: EU:n laajeneminen konfliktien keskellä

Euroopan unionin perustan katsotaan olevan yksi maailman suurimmista rauhanprojekteista. Sitomalla kansoja yhteen yhteisten julkilausuttujen arvojen, yhteisen politiikan ja vapaan kaupan avulla sillä on ollut keskeinen rooli vakauden ylläpitämisessä ja sotien välttämisessä jäsenvaltioidensa välillä. Menestyksen itsessään on odotettu kannustavan myös sen ulkopuolisia maita sisäisten uudistusten tielle, jonka päässä häämöttää täysivaltainen EU-jäsenyys. Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan viime vuoden helmikuussa muutti mantereen geopoliittista kenttää perusteellisesti. Monet valtiot hakeutuvat nyt uudella tavalla kohti EU:ta, jonka jäsenyyttä on pidetty lupauksena turvallisuudesta, rauhasta ja vakaammasta tulevaisuudesta. Haasteita laajentumiselle asettavat kuitenkin ulkopoliittisten jännitteiden kiristyminen, pitkittyneet konfliktit ja ratkaisemattomat sisäiset ristiriidat.

SaferGloben vuoden 2023 Eurooppa-tiedotushanke tarkastelee tätä EU:n mahdollista seuraavaa laajentumisen aaltoa. Viime vuonna viisi eurooppalaista valtiota otti ratkaisevan askeleen tiellä, jonka päämääränä on EU-jäsenyys. Vanhojen hakijamaiden rinnalle hyväksyttiin kolme uutta ehdokasmaata: Ukraina, Moldova ja Bosnia ja Hertsegovina, ja lisäksi jäsenhakemuksensa jättivät Georgia ja Kosovo. Muuttuneessa maailmantilanteessa EU:lle avautuu uudenlainen tehtävä yhä aktiivisempana rauhanvälittäjänä ja konfliktien ratkaisijana. Voiko EU toteuttaa lupauksensa mantereenlaajuisesta rauhasta samalla, jos sen rajojen ulkopuolelle jättämät ristiriidat muuttuvat yhä enemmän sisäisiksi kysymyksiksi?

Hankkeen julkaisut:

Tanja Tamminen: Festina Lente

Maaesittelyt

Tallenne paneelikeskustelusta.

Hankkeen osana järjestettiin myös keskustelutilaisuus 16.11.2023 Eurooppasalissa Helsingissä. Tallenne tilaisuuden paneelikeskustelusta on katsottavissa alla. Videolla keskustelemassa ovat: Tanja Tamminen, Heli Hyypiä Ulkoministeriöstä, Tyyne Karjalainen UPIsta ja Timo Miettinen Helsingin yliopistosta.

Hankkeen podcast

Ulkoisesta sisäiseksi: EU:n laajeneminen konfliktien keskellä

Hankkeen rahoittaja Ulkoministeriön Eurooppa-tiedotus

Hankkeen toteutus 1.6.2023—31.12.2023

Yhteistyökumppanit Eurooppalainen Suomi ry

Hankkeen vastuuhenkilöt

Maria Mekri

+358 (0)40 326 3337

Samuel Tammekann

+358445506816