Rapoport-rauhantutkimuspalkinto Lotta Kivelälle Nato-keskustelun tutkimuksesta

Palkittu tutkimus selventää keiden ehdoilla Nato-keskustelua on Suomessa käyty.  Rapoport-palkinto jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Rapoport-palkinto myönnettiin VTM Lotta Kivelälle tutkimuksesta Gendered security discourses in Finnish news media during the NATO discussion in 2022. Tutkimus on Helsingin yliopistoon tehty pro gradu -tutkielma. ”Venäjän hyökkäys Ukrainaan alkuvuodesta 2022 vaikutti Suomessa historiallisella tavalla turvallisuuskeskusteluun ja Nato-jäsenyyden kannatukseen. Tutkielmassani kysyn, […]

Kansalaisten digivalmiudet ja medialukutaito demokratian näkökulmasta  

Peppi Heinikainen ja Elsa Kivinen Demokraattiset yhteiskunnat ovat riippuvaisia siitä, että kansalaisilla on mahdollisuus tutustua erilaisiin todennettavissa oleviin tietoihin, jotta he voivat muodostaa näkemyksensä erilaisista poliittisista kysymyksistä ja osallistua yhteiskunnassa. Tiedon saatavuus ja kulku vaikuttavat kaikkiin sekä jokapäiväisessä elämässä että kaikilla päätöksenteon tasoilla yhteisöistä kansainvälisiin asioihin. Vaaleissa äänestäminen on yksi keskeinen osallistumisen muoto, johon tiedon […]

EU:n ja Suomen vastatoimet digitaaliselle informaatiovaikuttamiselle ja vihapuheelle 

Peppi Heinikainen · Digitaalisuus on tehnyt informaatiovaikuttamisesta ja vihapuheesta helpompaa, mikä on mahdollistanut esimerkiksi digitaalisen informaatiovaikuttamisen konflikteissa. · Haitallisimmillaan informaatiovaikuttaminen voi rappeuttaa demokratiaa vaikuttamalla ihmisten äänestyskäyttäytymiseen, vaikeuttamalla faktapohjaista päätöksentekoa ja horjuttamalla luottamusta poliittisiin instituutioihin. · Euroopan unioni ja EU-kansalaiset kokevat informaatiovaikuttamisen vakavana uhkana. EU torjuu vaikuttamisyrityksiä mm.  lainsäädännöllä, faktantarkistuksin, kyberturvatoimin sekä tukemalla laadukasta journalismia. · Vuonna 2024 voimaan tuleva […]

Informaatiovaikuttaminen EU:ssa – kestääkö demokratia?

Tuuli Veikkanen Informaatiovaikuttaminen, eli järjestelmällinen yhteiskunnan toimintakykyyn vaikuttaminen, ei ole ilmiönä uusi. Digitalisaatio ja sosiaalinen media ovat kuitenkin lisänneet vaikuttamisen mittakaavaa ja keinovalikoimaa. Tutkimusten mukaan disinformaatio ja misinformaatio leviävät somessa nopeammin kuin oikea tieto, ja valta tiedon julkaisusta on digijäteillä, joilla on taloudellisia intressejä hyväksyä disinformaatio alustoillaan. Disinformaation levittämisen lisäksi informaatiovaikuttaminen voi olla myös totuuteen […]

Miten EU voi ehkäistä haitallista informaatiovaikuttamista ja disinformaatiota?

Informaatiovaikuttaminen, eli järjestelmällinen yhteiskunnantoimintakykyyn vaikuttaminen, ei ole ilmiönä uusi. Digitalisaatioja sosiaalinen media ovat kuitenkin lisänneet vaikuttamisen mittakaavaaja keinovalikoimaa. Euroopan Unionilla on merkittävä rooli informaatiovaikuttajan suitsijana mutta niin on yksittäisillä kansalaisillakin. SaferGloben Digitaalisuus ja Demokratia-hankkeessa keskityimme informaatiovaikuttamiseen. Hanke toteutettiin UM:n Eurooppatiedotus-tuella. Tutustu sinäkin tuottamaamme materiaaliin: Tai voit kuunnella podcastejamme:

Kyberturvallisuus Euroopan Unionissa

SaferGloben uudessa Policy Briefiessä käsitellään Kyberturvallisuutta Euroopan Unionissa. · Kokonaisvaltainen kyberturvallisuus on läpileikkaava teema Euroopan unionin turvallisuusunionistrategiassa. · Digitalisaation edetessä yhteiskunnat ovat tulleet yhä riippuvaisemmiksi kriittiseksi määritellyistä infrastruktuureista, kuten toimivista tietoliikenneyhteyksistä ja digitaalista palveluista, oikeasta ja ajanmukaisesta tiedosta sekä yksilöiden digiosaamisesta. · EU:n tavoite on varmistaa maailmanlaajuinen ja avoin internet, jossa eurooppalaisten turvallisuutta ja perusoikeuksia ja -vapauksia voidaan […]

Lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022

SaferGloben antama lausunto hallituksen esitykseen eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Lausunnossa SaferGlobe ehdottaa, että budjetin kohtaa 24.90.50 ”Eräät valtionavut” momentin määräraha kaksinkertaistetaan 1 641 000 eurosta 3,3 miljoonaan euroon. Perusteluina SaferGlobe esittää seuraavat: Kansainvälistä työtä tekevät järjestöt edustavat Suomea ja siksi työ vaatii ammattilaisuutt Kansainvälistä työtä tekevät järjestöt hakevat ja saavat kansainvälistä rahoitusta Kansainvälistä työtä […]

Vuoden 2020 asevientitiedot ja artikkeli poikkeuksellisista vientiluvista julkaistu

SaferGlobe on tänään päivittänyt verkossa julkaisemaansa Suomen asevalvontaraporttiin tiedot vuoden 2020 sotatuotteiden ja siviiliaseiden viennistä sekä kaksikäyttötuotteille myönnetyistä vientiluvista. Osana asevalvontaraportin tietojen päivittämistä on julkaistu artikkeli Suomen myöntämistä poikkeuksellisista vientiluvista Arabiemiraatteihin. Vuonna 2021 Suomen asevalvontaraportin julkaisussa ja kehittämisessä SaferGlobea on tukenut Oskar Öflunds Stiftelse sr, Amnesty International, Rauhanliitto ja Sadankomitea. Lehdistötiedote löytyy täältä.

Lausunto valtioneuvoston sisäisen turvallisuuden selontekoon

SaferGloben antama lausunto sisäisen turvallisuuden selontekoon. Lausunnossa SaferGlobe kiinnittää erityistä huomiota ennaltaekäisyn merkitykseen sisäisen turvallisuuden ylläpitämisessä ja parantamisessa. Ennaltaehkäisyn merkitys korostuu tulevaisuudessa, jolloin Suomen on kyettävä käyttämään ja kehittämään omaa osaamistaan alalla. Lausunnon pääkohdat Suomelle ovat: Monitoimijayhteistyö on Suomen ainutlaatuinen voimavara Monitoimijayhteistyössä pitää huomioida koordinointi ja resurssointi Ennaltaehkäisy vaatii turvallisuusuhkien ennakointia ja ennakointiin liittyvää toimintaa […]