Suomen sotatuotteille myöntämien vientilupien arvo liki kaksinkertaistui, myös sotatuotteiden ja siviiliaseiden toteutuneissa vienneissä ennätysvuosi

SaferGloben julkaiseman Suomen asevalvontaraportin mukaan vuonna 2023 Suomen aseviennin arvo oli ennätykselliset 333 miljoonaa euroa. Tämä on enemmän kuin kertaakaan aiemmin SaferGloben kokoaman vuodesta 2002 alkavan tilaston aikana. Siviiliaseiden vienti nousi 141 miljoonaan, ja sotatuotteita vietiin lähes 192 miljoonan euron arvosta.

Rauhan ja turvallisuuden ajatushautomo SaferGlobe on julkaissut Suomen asevalvontaraportissaan tiedot Suomen vuoden 2023 aseviennistä ja myönnetyistä vientiluvista. Tietojen perusteella Suomen asevienti nousi vuodesta 2022 lähes 80 miljoonalla eurolla. 

Edellisvuoden tavoin sotatuoteviennin painopiste kohdistui Eurooppaan. Vuonna 2023 sotatuotteiden viennistä noin 85 prosenttia kohdistui Euroopan alueelle, ja tästä lähes kaikki Euroopan unioniin. Arvollisesti suurimmat vientimaat olivat Ruotsi, jonne vientiä oli 51 miljoonalla eurolla, Latvia (34 miljoonaa euroa) ja Liettua (19 miljoonaa euroa). Nämä kolme maata kattoivat yli puolet sotatuotteiden kokonaisviennistä.

Vietyjen sotatuotteiden arvosta suurimman osuuden eli 32 % muodostivat maa-ajoneuvot ja niiden komponentit, seuraavaksi eniten vietiin ampumatarvikkeita (17 %) sekä räjähteitä ja panoksia (15 %). 

Myös siviiliaseiden myynti nousi ennätyslukemiin, 141 miljoonaan euroon, mikä on hieman alle puolet kokonaisviennistä. Nämä myynnit keskittyvät puolestaan EU:n ulkopuolelle. Arvollisesti eniten vientiä oli Yhdysvaltoihin, jonne vientiä oli 52 miljoonalla eurolla, Kanadaan 15 miljoonalla eurolla ja Australiaan 9 miljoonalla eurolla. Yhteensä näiden kolmen maan vienti oli yli puolet siviiliaseiden kokonaisviennistä.  

Tullin tilastojen mukaan viime vuonna tehtiin 5 miljoonan euron arvosta vientiä kohteeseen “määrittelemättömät maat ja alueet EU:n sisäisessä kaupassa”. Vienti tapahtui tuoteluokassa, johon kuuluvat patruunat ja niiden osat. Vienti, jonka määrämaa ei ole tiedossa, on sikäli huomionarvoinen, että tätä vientiä lukuun ottamatta siviiliaseviennit ovat SaferGloben tietojen mukaan aina kohdistuneet nimettyihin maihin. 

Myös Suomen myöntämät vientiluvat ennätyslukemissa 

Sotatuotteiden vientilupia myönnettiin vuonna 2023 peräti 667 miljoonan euron arvosta. Tämä on liki kaksinkertaisesti verrattuna vuodesta 2002 alkavan tilaston aiempiin huippuvuosiin. Arvoltaan suurimmat vientilupien kohdemaat olivat Slovakia, johon myönnettyjen lupien arvo oli 201 miljoonaa euroa. Japaniin vientilupia myönnettiin seuraavaksi eniten, 154 miljoonalla eurolla ja Ukrainaan 88 miljoonalla eurolla. Slovakian ja Japanin osuudet koostuivat pääosin ajoneuvoille ja ajoneuvojen valmistukseen myönnetyistä luvista. 

Ukrainaan vientilupia myönnettiin monissa tuoteluokissa, viisi Ukrainaan myönnetyistä vientiluvista oli salattuja. Pisimmät luvat ovat voimassa vuoteen 2045 asti, niiden kohdemaa on Japani ja yritys Patria Land Oy. Näin pitkät vientiluvat ovat poikkeuksellisia.  

Yhdistyneisiin Arabiemiirikuntiin vientilupia myönnettiin yhteensä 14 miljoonan euron arvosta. Vientilupia Israeliin myönnettiin puolestaan 400 000 euron arvosta tuoteluokassa, joka sisältää panssarointi- tai suojavarustusta sekä suojarakenteita ja suojakomponentteja. Toteutuneiden vientien arvo Israeliin oli 45 000 euroa samassa tuoteluokassa.  

Sotatuotteet on kehitetty ensisijaisesti sotilaskäyttöön, ja niihin sisältyvät aseiden, ajoneuvojen ja räjähteiden lisäksi esimerkiksi suojausmateriaalit, tuotantoteknologia ja ohjelmistot. Siviiliaseita viedään pääasiassa metsästys- ja ampumaurheilukäyttöön, mutta lainsäädännöstä johtuen esimerkiksi pistooleita, haulikoita ja patruunoita viedään siviiliasevientinä myös viranomaisille, kuten sotilaille. 

SaferGlobe on vuonna 2010 perustettu riippumaton suomalainen ajatushautomo, joka tuottaa tietoa ja kehittää työvälineitä kestävän rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi. SaferGloben asevalvontaraportista on mahdollista seurata Suomen aseviennin kehitystä aina vuodesta 2002 lähtien. Vuoden 2023 tiedot on saatu puolustusministeriön julkaisemista raporteista sekä Tullin ulkomaankauppatietojen jakelujärjestelmästä. Siviiliaseiden vientilupaviranomainen Poliisihallitus ei ole viime vuosina kyennyt keräämään kattavia tilastoja siviiliaseiden viennille myönnetyistä vientiluvista. 

Suomen asevalvontaraportin tavoitteena on lisätä asekauppaan ja asevarusteluun liittyvän tiedon avoimuutta ja kehittää sekä ylläpitää ensi sijassa suomalaista, mutta myös kansainvälistä asevalvonnan tutkimusta ja osaamista.

Lataa kaikki tiedot Excel-muodossa

saferglobe_arms_exports_dataset_v3-1.xlsx, 410 kt

Katso myös: