Työntekijöiden oikeuksilla tarkoitetaan organisaation palveluksessa oleville henkilöille myönnettyjä oikeudellisia ja eettisiä oikeuksia ja suojaa. Näihin oikeuksiin kuuluu laaja kirjo näkökohtia, kuten muun muassa oikeudenmukainen ja tasapuolinen kohtelu, turvalliset työolot, kohtuullinen korvaus, vapaus syrjinnästä ja häirinnästä, oikeus työehtosopimusneuvotteluihin ja pääsy keskeisiin etuuksiin, kuten terveydenhuoltoon, eläkejärjestelyihin ja lomaoikeuksiin. Työntekijöiden oikeudet vahvistetaan kansallisella työlainsäädännöllä, kansainvälisillä työelämän normeilla, työsopimuksilla ja organisaatiopolitiikalla, joiden yleisenä tavoitteena on turvata työntekijöiden hyvinvointi, ihmisarvo ja perusvapaudet.
Jokaisen organisaation odotetaan noudattavan ILO:n julistusta työelämän perusperiaatteista ja -oikeuksista, joka velvoittaa organisaatiot noudattamaan sellaisia inhimillisiä perusarvoja kuin: järjestäytymisvapaus ja työehtosopimusneuvotteluoikeuden tosiasiallinen tunnustaminen; kaikenlaisen pakkotyön tai pakollisen työn poistaminen; lapsityövoiman tehokas poistaminen; syrjinnän poistaminen työstä ja ammatista; ja turvallinen ja terveellinen työympäristö.
Toimiminen olosuhteissa, missä konfliktit vaikuttavat, asettavat erityisiä haasteita yritysten kyvylle suojella ja edistää työntekijöiden oikeuksia. Konfliktien kasvaessa, epävakaus, väkivalta ja tehokkaan hallinnon puute on ominaista, mikä voi aiheuttaa vakavia riskejä työntekijöiden oikeuksille ja hyvinvoinnille kuten muun muassa:
Yritysten konfliktivalmius:
TYÖNTEKIJÄN OIKEUDET
Konfliktialueilla työlainsäädäntöön liittyviä lakeja ei aina panna tehokkaasti täytäntöön. Vaikka yritys itse ei ehkä riko työvoimaa koskevia lakeja, koska lakeja valvotaan huonosti, saattaa olla olemassa riski, että toiset yritykset, joiden kanssa oma yritys työskentelee, rikkovat lakeja.
Ammattiliitoilla ei välttämättä ole mahdollisuutta suojella tai puolustaa jäseniään tehokkaasti. Konfliktialueilla saattaa myös toimia ammattiliittoja, jotka luokitellaan “keltaisiksi liitoiksi”. Näitä liittoja yleensä kontrolloi yritys, jolloin työntekijänedustus on vain nimellinen.
Resurssit eivät riitä säännöllisiin tarkastuksiin ja korjaustoimenpiteisiin, jotta lakia voitaisiin valvoa riittävästi. Erityisesti maansisäiset pakolaiset, konfliktilinjan läheisyydessä asuvat ihmiset, naiset, joilla on lapsia, vammaiset, vammautuneet, kroonisesti sairaat ja vakavista terveysongelmista kärsivät ihmiset, vanhukset ja kansalliset vähemmistöt ovat suuremmassa vaarassa joutua tilanteisiin, joissa heillä ei ole säännöllistä työmarkkina-asemaa tai he työskentelevät pakkotyössä.
Useimmissa maissa työnteon alaikäraja on yleensä 16 vuotta, mutta joissakin tapauksissa 14-vuotiaat lapset voivat tehdä kevyttä työtä vanhempien suostumuksella. Hallitus ei välttämättä valvo tätä lakia kunnolla, mikä voi johtaa lapsityövoiman käytön rikkomiseen, työskentelyyn vaarallisissa olosuhteissa, pitkiin työpäiviin, tarkkojen työasiakirjojen pitämättä jättämiseen ja palkanmaksun viivästymiseen.
Työsyrjintää voi esiintyä erityisesti sukupuolen, vammaisuuden, kansallisuuden, rodun, vähemmistöaseman, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin ja HIV-positiivisuuden perusteella. Syrjityt työntekijät saattavat saada alhaisempaa palkkaa, heidän etenemismahdollisuutensa ovat rajalliset, ja tietyt toimialat saattavat rajoittaa työllistämismahdollisuuksia.
Työolojen riittämättömän täytäntöönpanon vuoksi työntekijät saattavat saada hallituksen määräämää vähimmäispalkkaa pienempää palkkaa, työskennellä yli viikoittaisen enimmäistyöajan, saada vähemmän tai ei lainkaan palkallista loma-aikaa eivätkä saa asianmukaista palkkaa ylityöstä.
Myös oikeussuojakeinojen puuttuminen ja korruptio julkisella ja yksityisellä sektorilla voivat johtaa palkkavarkauksiin. Samoin työolot saattavat olla vaatimuksia huonommat, mikä lisää tapaturmariskiä. Työntekijöillä ei välttämättä ole mahdollisuutta vedota viranomaisiin tai irrottautua, koska heidän asemansa saattaa olla riittämätön, ja työnantaja saattaa uhata työntekijöitä työpaikan menettämisellä.
