Kategoria: 2018

Euroopan unionin turvapaikkapolitiikka ja laaja turvallisuus – ulkoinen ulottuvuus

Euroopan unionin ulkoisissa toimissa vastauksena turvapaikanhakijoiden kasvaneeseen määrään painottuvat kumppanuudet EU:n ulkopuolisten maiden kanssa ja unionin ulkorajojen valvonta. EU on pyrkinyt vastaamaan turvapaikanhakijoiden kasvaneeseen määrään solmimalla kumppanuuksia kolmansien maiden kanssa, ja tärkein näistä on EU:n ja Turkin välinen julkilausuma. Lisäksi EU on vahvistanut sotilas- ja rajavalvontaoperaatioitaan, tavoitteenana ihmissalakuljettajien toiminnan torjunta ja aiempaa tehokkaampi rajavalvonta. EU on […]

Lue lisää

EU:sta turvapaikkaa hakevien turvattomuuden syyt lähtömaissa ja matkalla

Vuosina 2008–2018 EU:n alueelle tuli eniten turvapaikanhakijoita syksyinä 2015 ja 2016. Eniten turvapaikanhakijoita vuosina 2008–2018 tuli Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Selvästi yleisin motiivi Eurooppaan tulemiselle on sodan ja väkivallan pakeneminen. Rikollisverkostot ovat tienanneet turvapaikanhakijoiden salakuljetuksella miljardeja euroja. Tulevaisuudessa turvapaikanhakijoiden määrään Euroopassa vaikuttaa lähtömaiden tilanteen kehittymisen ohella se, kuinka kauas lähtömaista turvapaikanhakijat lähtevät ja millaista turvapaikkapolitiikkaa […]

Lue lisää

Euroopan unionin turvapaikkapolitiikka ja laaja turvallisuus

EU:n turvapaikkapolitiikka on turvapaikanhakijoiden määrän kasvettua vuonna 2015 kattanut varsin laajan kirjon erilaisia politiikkatoimia. Suurin este yhteisen turvapaikkapolitiikan tiellä ovat jäsenmaiden väliset ja niiden sisäiset poliittiset ristiriidat. Useimmiten saavutetut neuvotteluratkaisut ovat pienimmän yhteisen nimittäjän mukaisia, mikä käytännössä tarkoittaa, että usein saavutetut ratkaisut enemminkin kaventavat kuin vahvistavat turvapaikanhakijoiden oikeuksia. Komission esityksissä on pyritty huomioimaan turvapaikanhakijoiden oikeuksia, mutta […]

Lue lisää

Developing EU’s Crisis Management: Focus on Personnel

IECEU-hanke (Improving the Effectiveness of Capabilities in EU Conict Prevention) pyrkii kehittämään EU:n kykyjä konfliktinehkäisyyn. Hankkeen tulokset osoittavat, että mandaatin muotoilulla ja yhteistyöllä paikallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa on merkittävä vaikutus missioiden ja operaatioiden vaikuttavuuteen. Näiden kahden tekijän lisäksi henkiöstöllä ja heidän pätevyydellään on keskeinen rooli vaikuttavuuden luomisessa. Tässä Policy Briefissä arvioidaan henkilöstöasioiden nykytilaa ja […]

Lue lisää