SaferGlobe on hyväksytty European Peacebuilding Liaison Officen (EPLOn) jäseneksi! Otamme kunnian kiitollisena vastaan. Lisätietoja EPLOn toiminnasta tästä.
Ajankohtaista
Vuoden 2020 toimintakertomus julkaistu
SaferGloben vuoden 2020 toimintakertomus ja tilinpäätös on lisätty verkkosivuillemme. Dokumentin pääsee lukemaan Tietoa meistä -alasivulta tai painamalla tästä. Vuosi 2020 oli SaferGlobelle sekä haastava että menestyksekäs. Koronapandemian aiheuttama alkuhämmennys vaihtui nopeasti toiminnaksi, mikä näkyi meillä kiireisenä syksynä. SaferGlobe täytti viime elokuussa myös pyöreät 10 vuotta, mitä juhlistamme tulevaan kesään saakka.
SaferGlobeen seitsemän uutta asiantuntijaa
SaferGlobe on vahvistanut tiimiään seitsemällä uudella asiantuntijalla. Haku asiantuntijaohjelmaan oli auki 11.-24.2.2021 ja se herätti laajasti kiinnostusta. Hakuprosessin myötä uusiksi asiantuntijoiksi valittiin Peppi Heinikainen, Niina Mäki, Tuomas Paasonen, Markus Latva-aho, Jenniina Kotajoki, Aleksi Rantaniemi ja Laura Sulin. Heidän myötään SaferGloben asema Suomessa keskeisenä rauhan ja turvallisuuden asiantuntijaorganisaationa vahvistuu entistään. Samalla kasvatimme osaamistamme erityisesti rauhanteknologioiden ja muuttuvan […]
SaferGloben asiantuntijaohjelman haku auki
SaferGlobe hakee asiantuntijoita asiantuntijaohjelmaansa. Ohjelman jäsenten tulee olla kehittämässä omaa uraansa aihepiireistä, jotka tukevat SaferGloben toiminnallisia kohteita. Näitä ovat 1) rauhanrakentaminen ja konfliktien ehkäiseminen 2) ase- ja sopimusvalvonta 3) rauhanteknologiat ja 4) muuttuva turvallisuus sekä ilmasto-ja ympäristöturvallisuus. Asiantuntijat sitoutuvat tukemaan ja laajentamaan SaferGloben toimintaa. Asiantuntijaohjelman jäsenet voivat olla joko varsinaisia asiantuntijoita (maisterin tutkinto tai 5+ […]
Sannimari Veini aloitti asevalvontaharjoittelijana SaferGlobella
Oikeustieteiden maisteriopiskelija Sannimari Veini aloitti maanantaina 1.2. SaferGloben asevalvontaharjoittelijana. Näin hän kuvailee itseään: ”Olen Sannimari, SaferGloben uusi asevalvontaharjoittelija! Viimeistelen parhaillaan oikeustieteen graduani Turun yliopistossa. Tutkimuksessani keskityn kemiallisten aseiden kansainväliseen sääntelyyn ja kansainvälisen oikeuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin yleisemmin. Harjoittelun aikana pääsen tutustumaan laajasti asevalvontatematiikkaan, tuottamaan aiheeseen liittyvää sisältöä, sekä tietysti luomaan tärkeitä verkostoja. Odotankin innolla tulevia harjoittelukuukausia!” Kyseessä […]
SaferGloben lausunto valtion talousarviosta 2021 liittyen kansainväliseen kehitysyhteistyöhön
SaferGlobe antoi kirjallisen asiantuntijalausunnon eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaostolle valtion talousarviosta (HE 146/2020) vuodelle 2021 liittyen kansainväliseen kehitysyhteistyöhön. Hallinto- ja turvallisuusjaosto on käsitellyt asiaa kokouksessaan (HtjE 6/2020) eilen 11.11.2020. Lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. Vaikka kehitysyhteistyön määrärahojen kasvu on kiitettävää, ei nykybudjetointi mahdollista tarvittavan suomalaisen osaamisen kehittymistä tietyiltä erityisaloilta kuten konfliktien ennaltaehkäisystä tai haurailla alueilla toimimisesta. SaferGlobe […]
SaferGlobe antoi lausunnon sisäministeriölle sisäisen turvallisuuden selonteon kehittämisestä
SaferGlobe antoi asiantuntijalausunnon sisäministeriölle sisäisen turvallisuuden selonteon kehittämislinjauksista. Lausunnossa vastattiin siihen, millaisia poliittisia päätöksiä tulisi tehdä, jotta Suomi olisi entistä turvallisempi tai vähintään yhtä turvallinen maa tulevaisuudessa, ja miten lausunnossa esitetyt päätökset tai linjaukset edistäisivät sisäistä turvallisuutta. SaferGloben lausunto on luettavissa kokonaisuudessaan täällä. SaferGlobe toteaa, että tulevaisuudessa sisäisen turvallisuuden uhat tulevat olemaan entistä monitahoisempia ja vaativat […]
Vuoden 2019 asevientitiedot ja katsaus aseviennin läpinäkyvyyteen julkaistu
SaferGlobe on tänään päivittänyt verkossa julkaisemaansa Suomen asevalvontaraporttiin tiedot vuoden 2019 sotatuotteiden ja siviiliaseiden viennistä sekä kaksikäyttötuotteille myönnetyistä vientiluvista. Lisäksi asevalvontaraportissa on julkaistu artikkeli, jossa tarkastellaan, mitä tietoja aseviennistä viranomaiset tarjoavat ja mitä tietoja taas ei ole saatavilla. Vuonna 2020 Suomen asevalvontaraportin julkaisussa ja kehittämisessä SaferGlobea on tukenut Kansan Sivistysrahasto. Lehdistötiedote löytyy täältä.
SaferGlobe antoi puolustusvaliokunnalle lausunnon aseviennistä
Eduskunnan puolustusvaliokunta pyysi SaferGlobelta asiantuntijalausuntoa koskien puolustusministeriön raporttia puolustustarvikkeiden viennistä vuonna 2019. Puolustusvaliokunta on kokoontunut tänään ja käsitellyt asiaa. SaferGloben lausunto on luettavissa täällä. Lausunnossaan SaferGlobe toteaa tietoja sotatuotteiden eli puolustustarvikkeiden viennistä olevan saatavilla verraten hyvin. Vuoden 2019 raportti sisälsi myös ensimmäistä kertaa teidot myönteisistä ja kielteisistä ennakkolausunnoista, joita viranomaiset ovat antaneet sotatuotteiden vientiluvista. Suomi […]
Vuosikertomus 2019 verkossa
SaferGloben toimintakertomus vuodelta 2019 on luettavissa sivuillamme. Toimintakertomuksesta selviävät tiiviissä paketissa muun muassa vuoden aikaiset hankkeet, tapahtumat ja vuoden kohokohdat.