Asevalvontaraportti 2016 verkossa

SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti 2016 on nyt luettavissa ilmaiseksi verkossa. Vuonna 2016 julkaistussa raportissa kerroimme muun muassa, että Iranin ydinohjelmaan liittyneet pakotteet poistettiin ja että jouluaattona 2014 voimaan astuneen asekauppasopimuksen jäsenmäärä oli kasvanut. Pohjois-Korea jatkoi ydinkokeitaan. Suomi oli asettunut vastustamaan EU:n asedirektiivin kiristämistä ja sisäministeriön poliisiosasto ei ollut selvillä siitä, että sen vastuulla oli kidutusvälineiden […]

Asevalvontaraportti digitalisoidaan yhteistyössä Chilicorn Fundin kanssa

SaferGlobe on tarkastellut Suomen ja maailman asekauppaa ja asevalvontaa vuodesta 2008 alkaen. Haluamme edistää Suomen hallitusohjelmaankin kuuluvaa digitalisaatiota ja tiedon avoimuutta, ja niinpä tänä vuonna tuomme Suomen asevalvontaraportin aineiston verkkoon. SaferGlobe toteuttaa verkkoon tulevan tietokannan yhdessä ohjelmistoyhtiö Futuricen yhteiskuntavastuuohjelma Chilicorn Fundin kanssa, joka tarjoaa asiantuntijantuntemuksensa ja osaamisensa ilmaiseksi projektiin. Odotamme innolla yhteistyötä ja tulevaa sivustoa.

Seminaari asekauppasopimuksesta Tampereella 8.5.

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä SaferGlobe, Kansainvälisen politiikan yhdistys FAIA ja politiikan tutkimuksen ainejärjestö Iltakoulu. The Arms Trade Treaty and beyond: Enchancing international security How does arms trade impact security? What is the importance of arms and arms control in international relations? How and why is arms control practiced and conducted? This seminar focuses on how and […]

Asevalvontaraportti 2015 verkossa

SaferGloben julkaisema Suomen asevalvontaraportti 2015 on nyt luettavissa ilmaiseksi verkossa. 2015 julkaistussa raportissa kerroimme muun muassa, että kansainvälinen asekauppasopimus oli astunut voimaan jouluaattona 24.12.2014, että neuvottelut Iranin ydinaseohjelmasta saatiin päätökseen heinäkuussa 2015 ja että Pohjoismaisen aseviennin keskeinen ongelma on jälleenviennin valvonta. Maailman asekaupassa merkittävää oli Kiinan nousu maailman kolmanneksi suurimmaksi aseiden viejämaaksi ja vuonna 2014 […]

Suomen asevalvontaraportti 2016 julkaistu

Suomen asevalvontaraportti 2016 julkaistiin 24.10.2016. Raportista käy ilmi muun muassa, ettei  EU ole enää Suomen sotatuoteviennin suurin kohdealue. Voit tilata uunituoreen asevalvontaraportin tai lukea aiempia raportteja raporttiarkistosta. Voit myös tutustua tekemäämme analyysiin Suomen asevientijärjestelmästä tai vertailevaan Pohjoismaiseen selvitykseemme. Tutustu raporttiin vuoden 2016 raportin omalla sivulla.

10 vuotta ydinterrorismin vastaisen globaalialoitteen (GICNT) perustamisesta

Julkaisutiedote 3.6.2016 Ydinterrorismin vastainen globaalialoite (The Global Initiative to Combat Nuclear Terrorism, GICNT) perustettiin Venäjän ja Yhdysvaltain yhteistyön pohjalta vuonna 2006. Sen tarkoituksena on estää ydin- ja radioaktiivisten aineiden käyttö terroristisiin tarkoituksiin ja varautua tilanteisiin, jossa nämä aineet ovat joutuneet valvonnan ulkopuolelle. Tämä raportti arvioi aloitteen saavutuksia ja haasteita sen ensimmäisen vuosikymmenen aikana ja suhteessa […]

Seminaariraportti: työllisyyden ja turvallisuuden suhde monimutkainen

SaferGlobe järjesti huhtikuun alussa seminaarin otsikolla ”Näkökulmia työllisyyteen, turvallisuuteen ja maahanmuuttoon — onko näiden välillä yhteyttä?”. Seminaarin keskeisen sisällön tiivistävä seminaariraportti on nyt luettavissa tästä. Seminaarissa pohdimme, voidaanko työllisyyttä lisäämällä lisätä turvallisuutta. Seminaarin puhujista erikoistutkija Maili Malin lähestyi aihetta maahanmuuttajien ja työllisyyden näkökulmasta, yliopistotutkija Mikko Aaltonen kriminologian näkökulmasta ja kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen radikalisoitumisen ehkäisyn näkökulmasta. […]

Suomen asevalvontaraportti 2015 julkaistu

Suomen sotatuoteviennin arvo vuonna 2014 oli 223 miljoonaa euroa. Summa on liki sama kuin vuonna 2013, jolloin viennin arvo, 224 miljoonaa euroa, oli suurempi kuin kertaakaan SaferGloben vuodesta 1998 alkaneen tilastoinnin aikana. Vuosien 2014 ja 2013 kokonaisvienteihin vaikuttaa merkittävästi näinä vuosina toteutunut Patrian panssariajoneuvojen vienti Ruotsiin. Merkittäviä kauppoja Saudi-Arabiaan, Arabiemiirikuntiin ja Turkkiin Raportin mukaan näyttää […]

Koulutusta konfliktisensitiivisistä työtavoista

Aika: 24.11.2015 | 15.30 – 18.00 Osoite: Kepan Dialogi-koulutustila, Elimäenkatu 25-27 (6. krs) Paikkakunta: Helsinki Maksu: Tapahtuma on ilmainen Järjestäjätaho: SaferGlobe Finland ry Lisätiedot:  tai Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen: 17.11. mennessä Koulutuksen tiedot Facebookissa. Tiesitkö, että arviolta miljardi ihmistä asuu haurailla alueilla eli alueilla, joilla valtioiden resurssit ja toimintakyky ovat heikot? Tiesitkö, että yhä useampi suomalainen yritys ja järjestö […]

SaferGlobe julkaissut kaksi karttaa asekaupasta

SaferGlobe-tutkimusverkosto on tänään julkaissut kaksi karttaa, jotka kuvaavat Suomen asetuontia ja maailman asekauppaa vuonna 2014. Kartat tulevat sisältymään Suomen asevalvontaraporttiin, joka julkaistaan YK:n aseistariisuntaviikon yhteydessä maanantaina 26.10. Suomen asetuonti 2014 Suurenna karttaa klikkaamalla. Suomeen on SIPRIn tietojen mukaan vuonna 2014 ollut merkittävää suotatuotteiden tuontia viidestä maasta, Yhdysvalloista, Ranskasta, Norjasta, Ruotsista ja Italiasta. ”Tämä kuvastaa puolustusmateriaalikaupan […]