Taistelukentän automatisaatiosta tuli Yhdysvaltain asevoimien tavoite Vietnamin sodan aikana. Sen tiedettiin olevan pitkä prosessi, kuten tykistönkin kehittäminen oli ollut.
Kauko-ohjattuja hävittäjiä lennetään nyt 2010-luvulla useissa konflikteissa ja sitäkin useammissa valtioissa niitä kehitetään osaksi sodankäyntiä. Ilmasodankäynnin lisäksi kauko-ohjattuja sotakoneita käytetään merisodankäynnissä. Sotakoneille kaikkein haastavin ympäristön on maasodankäynti. Maalla toimivien sotakoneiden prototyyppejä on jo rakennettu esimerkiksi EU:n rahoituksella ja lisää koneita on insinöörien piirustuspöydällä. Julkaisussa kerrotaan miten Suomen asevoimat näkevät sodankäynnin automatisaation ja millä tavoin kotimaiset yritykset ovat mukana sen globaalissa kehityksessä.
Sodankäynnin automatisoinnin edellytys ovat toimivat tietoliikenneyhteydet niin taistelukentällä olevien koneiden kuin itse koneista usein kaukana taistelualueelta oleviin niitä ohjaaviin sotilaisiin sekä niitä huoltavaan tukihenkilöstöön. Yksi keskeinen tietoliikenneyhteyksien solmukohta, Esrangen satelliittisodankäynnin keskus, sijaitsee Kiirunassa Pohjois-Ruotsissa
Automatisaatio on osaltaan vastaus ihmisten haluttomuuteen lähteä sotaan ja keino välttää omien sotilaiden kaatuminen. Ennenkaikkea automatisaatio on seurausta tekniikan ja talouden kehityksestä. Tulevaisuudentutkijoiden Alvi ja Heidi Tofflerin mukaan tapamme käydä sotaa eivät eroa tavoistamme luoda työtä ja varallisuutta.
Automatisaatio peittää inhimillisyyden, mutta ei poista sitä. Kauko-ohjausta käyttävän hyökkääjän kannalta sota on siistiytynyt, mutta tulos on sama uhrin – siviilien, sotilaiden tai laajemmin ajatellen luonnon – kannalta. Toisaalta esiin on noussut ilmiö, johon aseistusta suunniteltaessa ei osattu varautua; se kuinka traumatisoivaa sokea sodankäynti on aseen käyttäjälle, etätyötä tekevälle sotilaalle.
