SaferGloben julkaisemassa kirjoitussarjassa EU:n ja turvallisuuden asiantuntijat esittävät toisilleen viisi unioniin ja turvallisuuteen liittyvää kysymystä ja vastaavat niihin.
1. Uuden komission myötä EU saa myös uuden ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan. Millainen tehtävä on kyseessä?
Korkea edustaja johtaa ulkosuhdehallintoa, jolla on yli 140 edustustoa ympäri maailmaa ja jossa työskentelee yli 4 000 virkamiestä. Hän toimii komission varapuheenjohtajana ja koordinoi kaikkea EU:n ulkosuhteisiin liittyvää toimintaa. Lisäksi hän osallistuu Eurooppa-neuvoston kokouksiin ja johtaa ulkoministerineuvostoa. Käytännössä EU:n ulkosuhteita johtavan korkean edustajan merkitys riippuu kuitenkin monesta epämuodollisemmasta asiasta: hänen persoonastaan, komission kokoonpanosta ja erityisesti hänen suhteestaan komission puheenjohtajaan.
Uudeksi korkeaksi edustajaksi ehdotetaan espanjalaista pitkän linjan sosialistipoliitikkoa Joseph Borrellia, joka on tunnettu itsenäisenä ajattelijana ja voimakkaana persoonana. Hänellä on pitkä kokemus kansallisesta ja eurooppalaisesta politiikasta.
EU:n instituutioissa tavoitellaan EU:lle suurempaa ”strategista autonomiaa” – siis strategisempaa ulkopoliittista päätöksentekoa ja yhtenäisempää ja itsenäisempää turvallisuuspolitiikkaa – ja Borrellin mahdollinen nimitys näyttää askeleelta tähän suuntaan. Itsetietoinen, toisinaan epädiplomaattinen, vahva ajattelija eroaisi selvästi edeltäjästään. Vaikuttaisi myös siltä, että Borrell ja komission presidentti Ursula von der Leyen pyrkivät työskentelemään tiiviimmin yhdessä kuin edeltäjänsä. Von der Leyen näyttää toivovan itselleen kansainvälisempää roolia kuin Junckerilla on ollut, ja toisaalta Borrell on kertonut pysyvänsä tiiviimmin Brysselissä kuin nykyinen korkea edustaja Frederica Mogherini.
2. Miten Suomi voisi puheenjohtajakaudellaan edistää unionin sisäistä turvallisuutta?
Sisäinen ja ulkoinen turvallisuus ovat kietoutuneet yhä tiukemmin yhteen. Siksi esimerkiksi hybridivaikuttamisen ja terrorisimin torjunnassa tarvitaan kokonaisvaltaisia strategioita, joissa sekä sisäiset että ulkoiset toimet tukevat toisiaan.
Suomi on puheenjohtajakaudellaan työskennellyt erityisen ansiokkaasti hybridiuhkien torjumisen parantamiseksi. Puheenjohtajana Suomi on pyrkinyt vahvistamaan EU:n ja sen jäsenvaltioiden yhteistyötä hybridiuhkien tunnistamisessa ja torjunnassa ja näin parantamaan EU-kansalaisten turvallisuutta. Suomen puheenjohtajuuskaudella neuvostoon perustettiin horisontaalinen työryhmä hybridiuhkien torjumiseksi, ja Suomi on aktiivisesti ajanut myös sisäisen turvallisuuden EU-strategian päivittämistä. Lisäksi Suomi on puheenjohtajakaudellaan tukenut oikeudenmukaisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän uudistamista.
3. Kriisinhallinnasta tuli 2000-luvun alussa EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeinen toimintamuoto. Millaisena näet sen merkityksen nyt?
EU:lla on tällä hetkellä kymmenen siviilikriisinhallintamissiota ja kuusi sotilaallista missiota. EU:n kriisinhallintatehtävissä palvelee noin 4 500 henkilöä kolmella eri mantereella. Kriisinhallinta on yhä tärkeää, itse asiassa jopa tärkeämpää, koska konflikteja on moninkertainen määrä verrattuna esimerkiksi 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puoliväliin. Kuitenkin erityisesti siviilikriisinhallintaan on viime vuosina suunnattu vähenevässä määrin voimavaroja.
Tilannetta on pyritty korjaamaan päivittämällä siviilikriisinhallinnan konseptia ja laatimalla uusi yhteinen siviilikriisinhallintasopimus, Civilian CSDP Compact (Civilian Common Security and Defence Policy Compact, CCC), joka heijastaa tätä ”integroitua lähestymistapaa”. Jäsenmaat ovat luvanneet laatia kansalliset toimintasuunnitelmat siviilikriisinhallinnan vahvistamisesta ja toiminnan tehostamisesta. CCC:ssä on pyritty vastaamaan uusiin turvallisuusuhkiin, kuten hallitsemattomaan maahanmuuttoon, hybridi- ja kyberuhkiin, järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja terrorismiin. Jako siviili- ja sotilaallisiin missioihin on kuitenkin yhä olemassa, ja monien mielestä järjestelmää tulisi kehittää vielä kokonaisvaltaisempaan suuntaan, jolloin esimerkiksi ”hybridimissiot” – joissa yhdisteltäisiin siviili- ja sotilaallisia tehtäviä – voisivat tulla kyseeseen.
4. Pitäisikö puolustusministerien kokoontua EU:ssa omana ministerineuvostonaan?
Viimeisen viiden vuoden aikana EU-maat ovat ottaneet merkittäviä askeleita turvallisuuden ja puolustuksen aloilla. Uusia avauksia ovat muun muassa 34 pysyvän rakenteellisen yhteistyön projektia, Ranskan aloitteesta lähtenyt eurooppalainen interventioaloite (EI2, ei tosin EU-vetoisesti), puolustuksen koordinoitu vuosittainen tarkastelu, EU:n puolustusrahasto sekä EU:n ja Naton yhteistyön tehostaminen.
Yhteistyön tiivistymisen johdosta epävirallisia puolustusministeritapaamisia on ollut entistä useammin. Mielestäni olisi hyödyllistä ja luontevaa, että tämä kokoonpano vakiintuisi viralliseksi ministerineuvostoksi. Monet kunnianhimoiset aloitteet tarvitsevat nykyisin säännöllistä ohjausta, valvontaa ja tiiviimpää ajatustenvaihtoa myös ministeritasolla.
5. Mikä on seuraava suuri turvallisuuspolitiikan kysymys, johon EU:n tulisi tarttua?
Mielestäni seuraavien vuosien aikana EU:n pitäisi pohtia ja selventää näkemystään tekoälystä myös turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Tekoäly tulee muuttamaan yhteiskunnallisen, taloudellisen ja sotilaallisen kehityksen koko paradigmaa. Sodankäynnin luonne muuttuu radikaalisti; monet suurvallat ovat satsanneet suuria summia tekoälyä hyödyntäviin autonomisiin asejärjestelmiin. Kaikki tämä vaikuttaa tulevaisuudessa merkittävällä tavalla puolustuksen kyvykkyyksiin, strategiseen tasapainoon ja geopolitiikkaan globaalisti. Miten EU ottaa nämä vaikutukset huomioon omassa politiikassaan ja miten se varautuu kehityksen tuomiin riskeihin?
Toinen alue, jossa EU:n tulisi laajentaa puolustusyhteistyötä, on avaruus. EU suhtautuu avaruuteen ensisijaisesti kilpailukyvyn ja talouskasvun mahdollistajana, mutta esimerkiksi satelliittiyhteydet ovat helposti haavoittuvia. Avaruudessa sijaitsevan kriittisen infrastruktuurin puolustaminen kriisitilanteessa on nykyisessä digitaalisessa maailmassa entistä tärkeämpää. On selvää, että tällaisella kriittisellä huipputeknologian alalla EU-maiden tulisi toimia yhdessä. Todennäköisesti uusi komissio tulee työstämään suunnitelmaa EU:n avaruuspuolustuksesta.
–
Sinikukka Saari toimii analyytikkona EU:n turvallisuuden tutkimuksen instituutissa (EU Institute for Security Studies) Pariisissa. Hän on erikoistunut entisen Neuvostoliiton alueen maiden ulkopolitiikkaan ja alueellisiin kysymyksiin. Hänellä on tohtorintutkinto London School of Economics and Political Science -yliopistosta.
– – –
Ulkoministeriö on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2019. Julkaisuissa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoministeriön tai SaferGlobe–ajatushautomon näkemyksiä.
Katso myös:
