Asevalvonnan tiukentaminen oli vuonna 2015 sekä Saksassa että Ruotsissa esillä. Saksa siirtyi osana monivuotista prosessia tiukentamaan pienaseiden vientilupiin liittyviä ehtoja. Ruotsissa keskustellaan aseviennin ehtojen yleisestä tiukentamisesta.
Saksassa nimitettiin vuoden 2014 alussa uusi kristillisdemokraateista ja sosiaalidemokraateista koostuva hallitus. Jo hallitusneuvotteluissa sosiaalidemokraatit ilmoittivat haluavansa muuttaa asevalvontajärjestelmää avoimemmaksi ja siten vientejä koskevaa keskustelua demokraattisemmaksi. Saksassa asevalvonta perustui aiemmin kahteen pilariin. Talousministeriö oli pääasiallisesti vastuussa vientilupien myöntämisestä. Liittovaltion turvallisuusneuvosto, joka koostuu liittokanslerista sekä useista muista ministereistä, päättää poliittiselta painoarvoltaan sekä määrältään merkittävistä vienneistä.
Parlamentin rooli oli asevientipolitiikan kohdalla lähes olematon. Saksan asevalvontajärjestelmää kritisoitiin maassa erityisesti siksi, että päätökset tapahtuivat pimennossa julkisuudelta ja että päätöksistä tiedotettiin vasta vuosiraporteissa, jotka ilmestyivät säännöllisesti vasta tarkasteluvuotta seuraavan vuoden lopulla. Siten vanhimmat päätökset raporteissa oli tehty jo lähes kaksi vuotta ennen kuin niistä tiedotettiin julkisuuteen. Parlamentaarinen valvonta oli näissä olosuhteissa heikoissa kantimissa.[1]
Uusi hallitus päätti sosiaalidemokraattisen talousministeri Sigmar Gabrielin johdolla avoimuuden lisäämisestä. Vuodesta 2014 alkaen talousministeriö on julkaissut edellisen vuoden asevientiä koskevat tilastot jo seuraavan vuoden kesällä. Raportointia on täydentänyt puolivuotisraportti, joka koskee tarkasteluvuoden ensimmäistä puolivuotiskautta ja julkaistaan jo tarkasteluvuoden aikana syksyllä. Siten sekä Saksan liittopäivät että julkinen keskustelu ovat jo hyvissä ajoin tietoisia asevientipolitiikan kehityksestä. Toinen merkittävä uudistus on ollut se, että maaliskuussa 2015 Saksan liittohallitus päätti, että vientilupien myöntäminen EU:n, NATO:n tai vastaavaksi luokiteltujen kumppanimaiden piirin ulkopuolelle tiukentuu. Saksa on esimerkiksi päättänyt, ettei vastaisuudessa vie mainittujen maiden piirin ulkopuolisiin maihin pienaseiden tai niiden ammusten valmistukseen tarvittavia komponentteja, valmistusteknologiaa tai lisenssejä. Lisäksi Saksa edellyttää pienaseiden viennin yhteydessä, että vastaanottajamaa tuhoaa vastaavan määrän vanhaa aseistustaan, ellei sillä ole painavaa syytä laajentaa puolustusvoimiensa vahvuutta. Liittohallitus sitoutuu myös tuhoamaan Saksan Bundeswehrin käytöstä poistetut pienaseet niiden edelleenmyynnin sijaan.[2]
Päätösten toteutumisen varmistamiseksi Saksa päätti ottaa käyttöönsä viennin kohdemaissa tapahtuvat jälkitarkastukset. Niillä varmistetaan, että Saksasta viedyt pienaseet ja niiden ammukset ovat päätyneet vientiluvassa ja loppukäyttäjätodistuksessa määritellylle loppukäyttäjälle.[3]
Saksan päätös vastaa osaltaan pienaseisiin liittyviin globaleihin riskeihin. Pienestä koostaan ja edullisesta myyntihinnastaan johtuen niillä pystytään nopeasti ja suhteellisen edullisesti muodostamaan aseistettuja liikkeitä.
Ruotsissa nostettiin vuonna 2015 esille erityisen demokratiakriteerin liittäminen asevientilupien myöntämisen ehtoihin. Ehdotus syntyi vuonna 2012 asetetun parlamentaarisen komitean työn tuloksena. Komitean tarkoituksena oli luoda suuntaviivat Ruotsin tulevalle asevalvontalainsäädännölle. Uuden lainsäädännön lähtökohtana ovat Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikka sekä kansainvälinen toiminta asekaupan säätelemiseksi ja ihmisoikeuksien tukemiseksi.[4] Komitea koostui kaikista valtiopäivillä edustettujen puolueiden jäsenistä ja kuusi kahdeksasta puolueesta asettui kannattamaan komitean mietintöä, joka julkistettiin kesäkuussa 2015. Demokratiakriteerin liittämisen lisäksi mietinnössä ehdotettiin avoimuuden lisäämistä asevientipolitiikassa sekä Ruotsin Globaalikehityspolitiikan (Politik för global utveckling, PGU) huomioimista vientilupapäätöksiä tehdessä. Jälkimmäinen ehdotus tähtää koherenssin lisäämiseen Ruotsin eri politiikan alojen välillä.[5] Menneisyydessä Ruotsin hallituksen vuosittaisissa asevientiä koskevissa raporteissa on pantu merkille, että aseviennit eivät aina ole olleet linjassa PGU:ssa linjatun oikeudenmukaisen ja kestävän globaalin kehityksen kanssa.[6]
Saksan muutokset asevalvontajärjestelmässään sekä Ruotsin pyrkimykset muuttamaan omaansa molemmat heijastelevat avoimuuden vaatimusta kotimaassa sekä kasvavaa kansainvälistä vastuunkantamista asevientien poliittisista riskeistä.
1 Grebe, Jan, 2013, Deutsche Rüstungsexporte: Zwischen mangelnder Transparenz, der Notwendigkeit parlamentarischer Kontrolle und einer Neujustierung der Rüstunsexportpolitik. Julkaistu: Zeitschschrift für Friedens- und Konfliktforschung Vol. 2 (2), s. 279-289.
Saatavissa: (http://www.zefko.nomos.de/fileadmin/zefko/doc/Aufsatz_ZeFKo_13_02.pdf). Luettu 20.10.2016.
2 Bundesministerium für Wirtschaft und Energie (BMWi), 2016, Rüstungsexportbericht – Bericht der Bundesregierung über ihre Exportpolitik für konventionelle Rüstungsgüter im Jahre 2015. Berliini: BMWi, s. 36.
Saatavissa: (https://www.bmwi.de/BMWi/Redaktion/PDF/Publikationen/ruestungsexportbericht-2015,property=pdf,bereich=bmwi2012,sprache=de,rwb=true.pdf). Luettu 20.10.2016.
3 Ks. viite 2, s. 10.
4 Svenska Regeringen, Strategisk exportkontroll 2012 – krigsmateriel och produkter med dubbla användningsområden, Regeringens skrivelse 2012/13:114, 25.3.2013, s. 6.
Saatavissa: (http://www.regeringen.se/rattsdokument/skrivelse/2013/03/skr.-201213114/). Luettu 20.10.2016.
5 Svenska Regeringen, Strategisk exportkontroll 2015 – krigsmateriel och produkter med dubbla användningsområden, Regeringens skrivelse 2015/16:114, 17.3.2016, s. 6-8.
Saatavissa: (http://www.regeringen.se/rattsdokument/skrivelse/2016/03/skr.-201516114/). Luettu 20.10.2016.
6 Ks. viite 4, s. 7.
