Metsää

Euroopan sisäinen turvallisuus Ukrainan sodan mainingeissa 

Ukrainan sodan mainingeissa EU:sta on tulossa entistä tärkeämpi sisäisen turvallisuuden toimija. Yhä useammat sisäisen turvallisuuden teemat ovat luonteeltaan alueellisia ja kansainvälisiä, ei vain kansallisia. EU laajentaakin toimintaa kansallisten toimijoiden yhteistyön koordinoinnista EU:n omien toimintatapojen syventämiseen. Hankkeen perustana on ajatus siitä, että entistä enemmän Suomen turvallisuus on Euroopan turvallisuutta ja Euroopan turvallisuus on Suomen turvallisuutta. 

Hanke kartoittaa EU:n pyrkimyksistä tukea EU:n sisäistä turvallisuutta Ukrainan sodan mainingeissa. Hankkeen keskiössä ovat EU:n omat uudet ja muuttuvat toimintatavat sekä kehittyvä EU:n jäsenten yhteistyö, joilla EU pyrkii vahvistamaan omaa sisäistä turvallisuuttaan. Sisäisen turvallisuuden pönkittämisessä lisähaasteita tuo lisääntynyt digitaalisuus sekä verkossa tapahtuva rikollinen toiminta, sekä demokraattisten arvojen haastaminen. 

Kartoituksen myötä hanke antaa kuvan EU:n laajasta sisäisen turvallisuuden toiminnasta. 

Hankkeen policy briefejä, asiantuntijahaastatteluja ja sosiaalisen median viestintää julkaistaan syksyn 2024 mittaan.

Euroopan sisäinen turvallisuus Ukrainan sodan mainingeissa 

Hankkeen rahoittaja Valtioneuvoston kanslia, Eurooppa-tiedotus

Hankkeen toteutus 1.6.2024—31.12.2024

Hankkeen vastuuhenkilöt

Samuel Tammekann

+358445506816