Effectiveness of Peacekeeping Operations (EPON) Technical Pilot (EPOT)


SaferGlobe on mukana laajassa, kansainvälisessä, rauhanturvaamisen tehokkuutta tutkivassa EPON-verkostossa, jonka koordinaattorina toimii Norjan Ulkopoliittinen Instituutti NUPI. Tehokkuuden mittaamisen haasteena on ollut erityisesti paikallisten vaikutusten määrittely ja niiden mittaaminen huomioiden vaikeat ja kompleksiset olosuhteet haurailla alueilla. Paikallisen vaikuttavuuden mittaamisen haasteet ovat olleet osasyynä siihen, että usein rauhanturvaamisessa ollaan mietitty vain mahdaatin toteutusta ja resurssien käyttöä, eikä niinkään paikallisia vaikutuksia. Rauhanturvaamisen tarkoituksena on kuitenkin nimenomaan turvata rauha paikallisille, eli olisi tärkeää kehittää tapoja, joilla voidaan todentaa, onko näin tehty. Samalla rauhanturvaamista voisi kehittää esimerkiksi kopioimalla ja räätälöimällä hyviä käytänteitä ja ennakoimalla mahdollisia ongelmakohtia.

EPON-verkostossa SaferGlobe on tukenut verkoston yhteisen metodologian luomista sekä kehittänyt verkostolle sopivaa teknologiaa. Yhdessä Saksan Kriisinhallintakeskuksen (ZiF:n) ja Futuricen kanssa SaferGlobe on myös kehittänyt projektille digitaalista työkalua, joka ilmentää rauhanturvaamisen kompleksisuutta. Tämä tekninen pilotti EPOT pyrkii havainnollistamaan rauhanturvaamisen monimuotoisuutta sekä mahdollistamaan jonkinlaisen kvalitatiivisen vertailun. Tekninen pilotti julkaistiin keväällä 2019.

Effectiveness of Peacekeeping Operations (EPON) Technical Pilot (EPOT)

Hankkeen rahoittaja Norjan ulkoministeriö, NORGLOBAL

Hankkeen toteutus 1.1.2018—31.12.2019

Yhteistyökumppanit CMC Finland, Laurea, Norjan ulkopoliittinen instituutti, ZIF (Center for International Peace Operations Berlin), Futurice

Hankkeen vastuuhenkilöt

Maria Mekri

+358 (0)40 326 3337