SaferGloben julkaisemassa kirjoitussarjassa EU:n ja turvallisuuden asiantuntijat esittävät toisilleen viisi unioniin ja turvallisuuteen liittyvää kysymystä ja vastaavat niihin.
1. Mainitse kolme keskeistä Euroopan unionia ja sen jäsenmaita uhkaavaa asiaa seuraavien viiden vuoden aikana.
Tärkein ja vakavin uhka Euroopan unionille, sen jäsenmaille ja koko ihmiskunnalle on ilmastonmuutos. Tämä on merkittävin uhka sekä seuraavan viiden vuoden että tulevien vuosikymmenten aikana.
Mikäli ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi ei toimita nopeasti ja tehokkaasti, saattaa ilmaston lämpeneminen saavuttaa pisteen, jossa muutos alkaa kiihtyä hallitsemattomasti ja ennakoimattomasti.
Toinen merkittävä uhka ovat jännitteiset valtasuhteet osana muuttuvaa maailmanjärjestystä. Keskeiset suurvallat, Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä sekä muut alueelliset toimijat, kuten Intia, Brasilia, Turkki, Saudi-Arabia ja Iran, hakevat asemiaan osana tätä kokonaisuutta. Useiden maiden poliittinen johto painottaa aikaisempaa vahvemmin yksipuolisista ulkopolitiikkaa ja ajaa kapeasti ymmärrettyjä kansallisia etujaan.
Tällainen kehitys tarkoittaa, että monenkeskisiä ratkaisuja rajat ylittävien maailmanlaajuisten kysymysten, kuten ilmastomuutoksen torjunnan suhteen, on vaikeaa saavuttaa. Jännitteiset suhteet luovat uhkan sekä avoimista että matalan intensiteetin konflikteista keskeisten toimijoiden välillä.
Kolmas merkittävä uhka Euroopan unionille ja sen jäsenmaille koskee maailmantalouden epävakautta. Vuoden 2008 talouskriisi osoitti, että heikosti säännelty markkinatalous, ja etenkin laajasti integroituneet rahoitusmarkkinat, ovat erittäin alttiita ajautumaan kriisiin.
Elämme edelleen vuoden 2008 jälkeisen kriisin jälkimainingeissa, ja sen aiheuttama inhimillinen kärsimys tuntuu vielä pitkään. Ei ole lainkaan varmaa, että Euroopan unioni, ja etenkään sen taloudellisesti heikommat jäsenmaat, kykenisivät selviämään seuraavasta talouskriisistä ilman merkittävää vahinkoa.
2. Miten unioni voisi parhaiten ylläpitää jäsenmaidensa kansalaisten luottamusta omaan toimintaansa – miten siis ehkäistä kansalaisten vieraantumista EU:sta?
Kansalaisten luottamuksen vahvistamiseen ei ole olemassa ihmelääkkeitä. Tarvitaan avointa poliittista päätöksentekoa, kansalaisten osallistumista sekä toimivia ja tehokkaasti toimeenpantuja poliittisia päätöksiä.
Euroopan unionia koskeva uutisointi tuo vahvasti esiin unionin kohtaamia erilaisia kriisejä. On kuitenkin syytä korostaa, että kansalaisten luottamus unioniin ei ole yksiselitteisesti laskenut. Luottamus unioniin vaihtelee sekä jäsenmaiden välillä että niiden sisällä.
Monissa Euroopan talouskriisistä vakavimmin kärsineissä jäsenmaissa luottamus unioniin laski merkittävästi kriisin aikana. Toisaalta niissä EU:n jäsenmaissa, joissa taloudellinen tilanne ei ollut aivan yhtä vakava, kuten Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa, kansalaisten luottamus on jopa kasvanut.
Luottamukseen kytkeytyy vahvasti koko poliittisen järjestelmän oikeutus. Yhtäältä on tärkeää, että kansalaiset ja kansalaisyhteiskunnan toimijat osallistuvat poliittisiin prosesseihin ja saavat äänensä kuuluviin. Toisaalta on tärkeää, että nämä prosessit tuottavat mielekkäitä poliittisia ratkaisuja, jotka pannaan tehokkaasti toimeen.
3. Viime vuosina on saatu viitteitä siitä, että ulkopuoliset valtiotoimijat ovat pyrkineet horjuttamaan EU:n sisäistä vakautta. Miten unionia voitaisiin suojella vihamielisiltä horjutus- ja valtapyrkimyksiltä?
Euroopan unioni voi vastata siihen kohdistuviin horjuttamispyrkimyksiin useilla eri tavoilla. Yhtäältä on tärkeää, että EU:n ja sen jäsenvaltioiden viranomaisilla on asianmukaiset resurssit ja toimivaltuudet erilaisen hybridivaikuttamisen tunnistamiseen ja torjumiseen.
Toisaalta on keskeistä, että EU:ssa ei ryhdytä toimiin, jotka horjuttavat EU:n tai sen jäsenmaiden demokratiaa, tai esimerkiksi rajoittavat kansalaisvapauksia. Erilaiset ulkopuoliset horjuttamispyrkimykset saavat parhaiten jalansijaa niissä maissa, joissa yhteiskunnallinen eriarvoisuus on merkittävää, ja luottamus kansalaisten kesken tai kansalaisten ja julkisten instituutioiden välillä on heikkoa.
Tosiasiassa eräs tärkeimmistä keinoista erilaisten ulkopuolisten horjuttamispyrkimysten torjumiseksi onkin nimenomaan demokratian vahvistaminen sen eri muodoissa. Tämä tarkoittaa käytännössä moniäänisen ja avoimen mediakentän tukemista, aktiivisen kansalaistoiminnan ja demokratian vahvistamista, kansalaisten sivistyksen ja medialukutaidon ylläpitämistä sekä yhteiskunnan yhdenvertaisuuden ja keskinäisen solidaarisuuden vahvistamista.
4. Millainen on Euroopan unionin ja Naton välinen työnjako turvallisuudessa ja miten se tulisi järjestää?
EU:n ja Naton välisen yhteistyön merkitystä on korostettu viime vuosina. Vuonna 2016 annettu Naton ja EU:n keskinäinen julistus voidaan nähdä esimerkkinä tämän yhteistyön korostamisesta. Samalla EU:n oma sisäinen puolustusyhteistyö on edennyt aikaisempaan verrattuna melko nopeasti.
EU:n ja Naton välisessä yhteistyössä korostetaan paljon erilaisia puolustuksen osa-alueita, joilla yhteistyö voi tuoda lisäarvoa, kuten esimerkiksi puolustusteollisuuden kehittämistä ja koulutustoimintaa. EU:n oma turvallisuus- ja puolustuspolitiikka ei kuitenkaan ole korvaamassa Naton roolia. Sen sijaan EU:n toimilla voi olla Naton asemaa täydentävä tai tukeva rooli osana turvallisuuspolitiikkaa.
Keskeinen tekijä EU:n ja Naton välisen yhteistyön suhteen on Yhdysvaltain poliittisen johdon Natolle antama merkitys. Tämä vaikuttaa myös siihen, millaiseksi Naton ja EU:n suhde tulevaisuudessa muodostuu.
5. Millaista turvaa Suomi voisi saada toisista EU-maista, jos se joutuu aseellisen tai ns. hybridihyökkäyksen kohteeksi?
Suomen mahdollisesti saaman tuen muoto ja määrä riippuisi siitä, millaisesta tilanteesta olisi kyse ja miten tilannetta tulkittaisiin EU:n eri jäsenmaissa. On todennäköistä, että Suomi saisi muilta jäsenmailta tukea muodossa tai toisessa, mutta ei ole selvää, millaista tämä tuki olisi.
Tuki saattaisi olla esimerkiksi humanitaarista apua tai logistiikkaan ja huoltovarmuuteen liittyvää tukea. Myöskään sotilaallisen tuen mahdollisuus kriisitilanteessa ei ole poissuljettu, mutta sekin saattaisi saada monia eri muotoja aina merireittien ja ilmatilan valvonnasta tueksi lähetettäviin taistelujoukkoihin.
Johannes Lehtinen on SaferGloben tutkija ja väitöskirjatutkija Tampereen yliopistossa. Hänen osaamisalueitaan ovat EU-politiikkaan ja poliittiseen osallistumiseen liittyvät kysymykset.
Ulkoministeriö on myöntänyt hankkeelle valtionavustusta kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedottamiseen vuodelle 2019. Julkaisuissa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoministeriön tai SaferGlobe–ajatushautomon näkemyksiä.
Katso myös:
