Ydin- ja muita radioaktiivisia aineita käytetään rauhanomaisiin tarkoituksiin lääketieteessä ja teollisuuden eri aloilla. Ydinaineiksi luokitellaan ydinenergian aikaansaamiseen soveltuvat aineet ja niiden lähtöaineet, kuten uraani ja plutonium. Muiksi radioaktiivisiksi aineiksi puolestaan luetaan sellaiset säteilyä tuottavat aineet, joita käytetään esimerkiksi teollisuuden gammakuvauslaitteissa tai sädehoidoissa.

Ydin- ja muita radioaktiivisia aineita voidaan käyttää rikollisiin ja terroristisiin tarkoituksiin. Tavanomaisten räjähteiden vaikutusta voidaan tehostaa huomattavasti, jos sen yhteyteen sijoitetaan radioaktiivista ainetta. Kaikkein äärimmäisenä riskinä on ydinräjähteen käyttö. Uhka voi myös olla ilkivaltaa, uhkailua tai häiriköintiä vaarattomalla tai lievästi säteilevällä aineella. Rikollisten aikaansaama psykologinen vaikutus voi pahimmillaan lamauttaa yhteiskunnan toimintoja.

Säteilymittaukset ovat osa rajavalvontaa ja massatapahtumien sekä valtiovierailujen turvajärjestelyjä. Niiden avulla ydin- ja muiden radioaktiivisten aineiden rikollinen käyttö pyritään ennaltaehkäisemään. Säteilytiedustelun tarkoituksena on uhkan varhainen havaitseminen ja sen turvallisuusmerkityksen arvioiminen. Nykyjärjestelmän haasteena on erityisesti hälytysten käsittely: miten varmennetaan, että mittaustoiminta paljastaa laittoman toiminnan kuitenkaan itse tapahtumaa tai viattomia osapuolia, kuten lääketieteellisissä isotooppitutkimuksissa käyneitä potilaita, häiritsemättä. Lisähaasteen herkkien mittauslaitteistojen käytölle tuo luonnon taustasäteilyn paikallinen vaihtelu ja siitä seuraavat aiheettomat hälytykset.

Suomalaisten viranomaistahojen vastaus säteilytiedustelun haasteisiin on radioaktiivisten aineiden uusi valtakunnallinen havaitsemisarkkitehtuuri. Tämän REPO-hankkeen voi nähdä osana maailmanlaajuista kehittämistyötä, joka perustuu niin ydin- ja muihin radioaktiivisiin aineisiin kuin biologisiin ja kemiallisiin aineisiin liittyvien turvallisuusriskien entistä parempaan tiedostamiseen. Samanlainen kehitys näkyy selvästi esimerkiksi Kansainvälisen atomienergiajärjestön toiminnassa.

Uusi havaitsemisarkkitehtuuri perustuu kerroksittaiseen lähestymistapaan: viranomaisvalvonnan ulkopuolelle joutuneet vaaralliset aineet voidaan havaita useissa eri vaiheissa ennen niiden mahdollista rikollista käyttöä. Karkeasti vaiheet voidaan jakaa kolmeen: ulkomaat, raja-alue ja kotimaa.

Käytännössä havaitsemisarkkitehtuuri tarkoittaa ja edellyttää entistä tiivimpää viranomaisyhteistyötä: kun tulevaisuudessa tullivirkamies, rajavartija tai poliisi tekee säteilymittauksia kentällä voi Säteilyturvakeskuksen asiantuntija osallistua havaintojen tulkintaan reaaliajassa. Uudenlaisen yhteistoimintamallin mahdollistaa Säteilyturvakeskuksen kehittämä automaattiseen ja luotettavaan tiedonhallintaan perustuva etätukijärjestelmä.

Tärkeä osa havaitsemisarkkitehtuuria on viranomaisten tarpeiden ja suorituskykyvaatimusten määritteleminen kaikille yhteensopivan teknologian kehittämiseksi. REPO-hankkeen toisessa vaiheessa suomalaisilta yrityksiltä tullaan pyytämään uusia tuotteita. Yritysten toivotaan muun muassa kehittävän liikuteltavia säteilytiedustelujärjestelmiä.

Tekniset järjestelmät ovat usein kalliita, ja voidaan perustellusti kysyä, ovatko hankinnat aina järkeviä ja toimivia. Kokonaisvaltaisen arkkitehtuurin avulla toimintaa voi kehittää kansallisesti mahdollisimman kustannustehokkaaksi: kun teknologia on yhteensopivaa ja tiedonsiirto on reaaliaikaista saadaan resurssit toimimaan kokonaisuutena eri viranomaisten kulloistenkin tarpeiden mukaisesti.

Juttu on julkaistu Turvallisuus & Riskienhallinta -lehdessä (20.8.2014).