Lähi-idän autoritaarisesti hallitut valtiot ovat kyseenalainen aseiden vientikohde EU-maille. Asia nousi esille jo arabikevään aikana, kun eurooppalaisia aseita nähtiin demokratiaa vaativien mielenosoitusten tukahduttamisessa.
Eurooppalaisten aseiden ei haluta päätyvän olosuhteisiin, joissa niillä rikotaan ihmisoikeuksia, kansainvälistä oikeutta tai pitkitetään konfliktia. Näiden kriteereiden pohjalle perustuu vuonna 2008 solmittu Euroopan unionin neuvoston aseviennin valvontaa koskeva yhteinen kanta.1 Se sisältää kriteerit, jotka jäsenmaiden tulee ottaa huomioon vientilupapäätöksiä tehdessään.
Jemenin sota jatkuu viidettä vuotta, eikä sen loppua ole näköpiirissä. Unicef on kutsunut Jemenin tilannetta maailman pahimmaksi humanitaariseksi kriisiksi ja YK:n tutkinta on osoittanut, että Jemenissä on tapahtunut todennäköisiä sotarikoksia. Saudi-Arabian johtama koalitio on pommittanut toreja ja sairaaloita sekä pahentanut koleraepidemiaa ja jemeniläisten nälkää laajamittaisilla kauppasaarroilla. Pelastakaa lapset -järjestö arvioi marraskuussa 2018, että 85 000 jemeniläislasta oli kuollut nälkään ja tauteihin.2
Aseviennin yhteinen kanta esittää useita kriteerejä, joiden perusteella eurooppalaisen aseviennin pitäisi välttää Jemenin sotaan osallistuvia maita. Tällaisia ovat vaatimus siitä, että jäsenmaiden on ”- – evättävä maastavientilupa, jos on olemassa selkeä vaara, että vietävää sotilasteknologiaa tai vietäviä puolustustarvikkeita saatetaan käyttää kansainvälisen humanitaarisen oikeuden vakaviin loukkauksiin” sekä eritoten kriteeri, jonka mukaan jäsenmaiden on ”- – evättävä maastavientilupa, jos on olemassa selkeä vaara, että ilmoitettu vastaanottaja käyttäisi vietävää sotilasteknologiaa tai vietäviä puolustustarvikkeita hyökkäykselliseen toimintaan toista maata vastaan[.]”
Tästä huolimatta jäsenmaat ovat myyneet aseita Jemenin sodan osapuolille. Aseita on myyty sodan alkamisen ja ilmitulleiden ihmisoikeusrikkomusten jälkeen, ja vietyjä aseita on myös havaittu käytössä. Jemenin sodan katsotaan yleisesti alkaneen maaliskuussa 2015, kun Saudikoalitio aloitti ilmaiskut maassa. Kuitenkin 11 EU-maata on toimittanut aseita Saudi-Arabiaan vuosina 2015–2017 3 ja koalition merkittävimpiin jäsenmaihin Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin myönnettiin yksistään vuonna 2016 yhteensä yli 1600 vientilupaa, joiden arvo oli yli 40 miljardia euroa.4 Vaikka kaikki vientiluvan saaneet kaupat eivät johda toteutuneeseen vientiin, EU:n yhteinen kanta rajoittaa juuri vientilupien myöntämistä. Jotkin EU-maat, kuten Suomi, ovat sodan kestäessä keskeyttäneet asevientilupien myöntämisen Jemenin sotaan osallistuviin maihin. Yhteisen kannan merkitys näiden päätösten synnyssä on kuitenkin epäselvä. Suomi perusteli päätöstä erityisesti Jemenin ”hälyttävällä humanitaarisella tilanteella”,5 toisaalta päätös tuli pian Saudi-Arabian saatua runsaasti negatiivista huomiota toimittaja Jamal Khashoggin murhan vuoksi.
Miksi yhteinen kanta ei sitten ole onnistunut estämään asevientiä Jemenin sotaan osallistuviin maihin? Tähän voi etsiä syytä siitä, että sen noudattaminen on jätetty jäsenmaiden oman valvonnan varaan. Asevientiluvat on myönnettävä tai evättävä yhteisen kannan kriteereiden perusteella, joiden noudattaminen ja tulkitseminen on jäsenmaiden omalla vastuulla. Yhteisen kannan mukaan ”[p]äätös sotilasteknologian tai puolustustarvikkeiden siirrosta tai siirron epäämisestä on kunkin jäsenvaltion omassa harkinnassa.” Tilanne antaa jäsenmaille mahdollisuuden tulkita yhteisen kannan kriteeristöä kansalliseen turvallisuuteen vedoten salaisesti ja niiden oman taloudellisen intressin mukaisesti.
Yhteinen kanta kyllä sisältää tietojen vaihtoa ja keskinäistä raportointia koskevia elementtejä, joiden on tarkoitus yhtenäistää jäsenmaiden asevientikäytäntöjä. Esimerkiksi jos jokin jäsenvaltio on evännyt vientiluvan, on seuraavan kolmen vuoden ajan samankaltaista lupaa harkitsevan valtion konsultoitava luvan evännyttä maata ja perusteltava mahdollinen poikkeama. Jäsenmaat myös toimittavat toisilleen aseviennin vuosikertomuksen ja lisäksi EU-maiden yhdessä laatima Käyttäjän opas sekä aseet määrittelevä EU:n yhteinen puolustustarvikeluettelo ovat elementtejä, joiden on tarkoitus yhtenäistää jäsenmaiden yhteisen kannan tulkintaa.
Mikään EU:n tasoinen taho ei kuitenkaan valvo sitä, kuinka yhteisen kannan kriteerejä tulkitaan. EU-parlamentti on todennut päätöslauselmissaan, että EU-maiden toimet ovat yhteisen kannan vastaisia.6 Sillä ei kuitenkaan ole päätöslauselman painoarvoa vahvempaa keinoa puuttua jäsenmaiden menettelyyn. Komissiolla on periaatteessa mahdollisuus asettaa rikkomusseuraamuksia jäsenmaille, jotka eivät noudata EU-lakia. Suomen yhteisen kannan rikkomisesta tehtyyn kanteluun kuitenkin vastattiin, että komissiolla ei ole oikeutta valvoa sen noudattamista, vaan tämä on kansallisten tuomioistuinten vastuulla.7
Yhtenä ajatuksena yhteisen kannan taustalla on ollut reilun pohjan luominen EU-maiden asekaupalle EU-alueen ulkopuolelle. Yhteisesti sovituilla säännöillä voitaisiin välttyä keskinäiseltä kilpailulta maiden sotateollisuuksien välillä. Tällainen kilpailuasetelma on kuitenkin ilman yhteistä valvontaa edelleen säilynyt. Oikeastaan se on ehkäpä jopa kiihtynyt: vientilupien arvoja tarkastelemalla näkyy selvä trendi, jossa EU:n asekauppa on siirtynyt sisäisestä varustautumisesta alueen ulkopuoliseen kaupantekoon. Erityisesti Lähi-idästä on muodostunut 2010-luvun aikana EU:n asekaupan merkittävä vientialue.
Myönnettyjen asevientilupien arvo vientialueittain vuonna 2016.8
Lähi-idän autoritaarisesti hallitut valtiot ovat kyseenalainen aseiden vientikohde EU-maille. Asia nousi esille jo arabikevään aikana, kun eurooppalaisia aseita nähtiin demokratiaa vaativien mielenosoitusten tukahduttamisessa.9 Jemenin sota on kuitenkin äärimmäinen osoitus siitä, että yhteinen kanta on jäänyt helposti ohitettavaksi esteeksi.
Merkittävä mahdollisuus yhteisen kannan vaikuttavuuden parantamiseksi olisi, että sen viimekätinen valvonta siirtyisi EU-tasolle. Tällöin valvonta olisi eri taholla kuin asekaupan taloudellinen intressi ja virheellisen asevientilupaharkinnan sanktiointi tulisi mahdolliseksi. Nykyisellään sopimuksessa on ongelmallista se, että ilman kunnollista valvontaa valtiot voivat vedota yhteisen kannan noudattamiseen, vaikka myöntäisivät sen vastaisia vientilupia.
Kuva: Tuhoutunut talo Jemenissä, lähellä Sanaan kaupunkia vuonna 2015 (alkuperäinen kuva Wikimedia Commons, CC BY 4.0)
asiantuntija
Viitteet
1 Neuvoston yhteinen kanta 2008/944/YUTP
2 Pelastakaa lapset 21.11.2018, Arviolta 85 000 lasta kuollut nälkään sodan aikana Jemenissä
3 Sipri, Arms Transfers Database, ks. Karkinen 2019, pro gradu liite 3
4 Yhteisen kannan yhdeksästoista vuosikertomus
5 Ulkoministeriö: Ei edellytyksiä uusille asevientiluville Saudi-Arabiaan tai Arabiemiraatteihin, 22.11.2018
6 Euroopan parlamentin päätöslauselma 25. helmikuuta 2016 Jemenin humanitaarisesta tilanteesta, kohta N ja kohta 7 ja
7 Karkinen 2019, pro gradu, liitteet 1 ja 2
8 Yhteisen kannan yhdeksästoista vuosikertomus.
9 Vranckx, Slijper & Isbister 2011, Lessons from MENA