EU:n globaalistrategia

Globaalistrategian suuntaviivat

Euroopan unioni hyväksyi kesäkuussa 2016 Globaalistrategian joka korvaa aiemman vuonna 2003 hyväksytyn turvallisuusstrategian. Dokumenttien välillä on ehtinyt vierähtää kolmetoista vuotta, joiden aikana maailma on muuttunut enemmän kuin rohkeimmatkaan olisivat osanneet kuvitella. Vuonna 2003 EU katsoi toimintaympäristönsä olevan vakaampi kuin koskaan.

Uusia turvallisuusuhkia

Globaalistrategia perustuu ajanmukaiseen analyysiin EU:n turvallisuusympäristöä kohtaavista riskitekijöistä. Viimeisen vajaan vuosikymmenen aikana uhkakuvien joukkoon ovat tulleet lähialueiden sodat ja sisällissodat Syyriassa, Libyassa, Jemenissä ja Ukrainassa, Eurooppaan suuntautuva voimakas muuttoliikehdintä, uhat kyberturvallisuudelle, hybridiuhat, jotka koostuvat useista erilaisista uhista, ulkopoliittista vaikutusvaltaansa lisäämään pyrkivä Venäjä sekä energiaturvallisuus. Terrorismi ja järjestäytynyt rikollisuus ovat säilyttäneet paikkansa.

On erityisen merkillepantavaa, että strategia puhuu suorasanaisesti Venäjän viime vuosien ulkopoliittisen toiminnan muodostamasta uhasta. Mahdollisuutta kumppanuuteen Venäjän kanssa ei kuitenkaan suljeta pois sellaisissa kysymyksissä, joissa intressit ovat yhteiset.

Ohjenuorana ”Periaatteellinen pragmatismi”

Asiakirjasta huokuu pragmatismi, joka on myös otettu uudeksi ohjenuoraksi nimityksellä ”Periaatteellinen pragmatismi”. Tähän liittyy se, että strategia ei lähtökohtaisesti oleta rauhanomaisen kansainvälisen kehityksen olevan itsestäänselvyys. Kansainvälisen kehityksen ennakoimattomuus todetaan aikamme tunnusmerkiksi. EU:lle on kaavailtu rooliksi vaikuttaa aktiivisesti ja myönteisesti etenkin lähialueiden rauhanomaiseen kehitykseen.

Demokratiakehityksen tukeminen ei ole asiakirjassa keskeisessä roolissa. Sen sijaan globaalistrategian mukaan EU pyrkii vastaisuudessa tukemaan yhteiskuntia ja valtioita selviytymiskyvyssään. Selviytymiskyky (resilience) on terminä avoin eikä sitä Globaalistrategiassakaan avata kovin tarkasti. Strategiassa se määritellään seuraavasti: ”Selviytymiskyky – valtioiden kyky uudistua eli kestää sisäiset ja ulkoiset kriisit ja toipua niistä.” Tästä muotoilusta voi päätellä, että EU pyrkii tukemaan ensisijaisesti yhteiskuntien vakautta lähiympäristössään. Tämä herättää kysymyksiä. Entä jos vakauden tukeminen johtaa autoritaaristen hallintojen tukemiseen? Globaalistrategia vastaa kysymykseen nostamalla esille ihmisoikeuksien valtavirtaistamisen eli ihmisoikeuskysymysten huomioimista kaikessa toiminnassa. Onko ihmisoikeuksien tukeminen muun toiminnan rinnalla toteutettavissa, riippunee paljolti siitä, miten paljon kannustimia EU:n ulkoinen politiikka pystyy tarjoamaan kolmansille maille.

EU:n tulevaisuuden yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka nojaa ennen kaikkea kolmeen kulmakiveen: suurempaan ennakointiin turvallisuusympäristöä kohtaavien muutosten kohdalla, nopeampaan reagointiin sekä pitkäjänteisempään toimintaan muutosten kohtaamisessa eri politiikoiden avulla.

Sotilaallinen ulottuvuus merkittävässä roolissa

Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää unionilta suurempaa yhtenäisyyttä. Strategia nostaa esille erityisesti sen, että toteutuakseen jäsenmailta vaaditaan suurempia rahallisia ja henkilömääräisiä panostuksia sekä poliittista tukea yhteisille toimille. Strategia kaavailee etenkin EU:n yhteiselle sotilaalliselle toiminnalle tulevaisuudessa aiempaa suurempaa roolia, minkä toteutuminen vaatii pitkäjänteistä panostusta, yhteistä koordinointia ja resurssien jakamista. EU on jo vuodesta 2011 alkaen pyrkinyt jakamaan keskeisiä korkeita kuluja aiheuttavia sotilaallisia valmiuksia Euroopan puolustusviraston (EDA) johtaman ”Pooling & Sharing” -ohjelman alaisuudessa. Globaalistrategiassakin valmiuksen yhteiskäyttö on nostettu esille. Tämä saattaa olla toimenpide, jonka avulla valmiuksia pystytään parantamaan nostamatta kuluja kohtuuttomasti.

Tavoitteiden saavuttamisen kannalta merkittävää on se, että EU nimeää tässä asiakirjassa kaikkien EU-maiden yhteiset intressit. Ensimmäisenä on mainittu rauha ja turvallisuus kaikille jäsenmaille ja heidän kansalaisilleen, mikä merkitsee sitoumusta Lissabonin sopimukseen kirjattuun avunantoa ja yhteistyötä koskevaan pykälään. Toisena kohtana asiakirja nostaa esiin vaurauden ja sen tasaisen jakautumisen unionin kansalaisten kesken. Kolmantena asiakirja mainitsee EU-maiden demokratian suojelemisen. Neljäntenä on sääntöihin perustuva maailmanjärjestys, mihin kuuluvat esimerkiksi ”Kansainväliseen oikeuteen perustuva monenvälinen järjestys, mukaan lukien YK:n peruskirjan periaatteet ja ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, joka on ainoa tae rauhalle ja turvallisuudelle kotona ja ulkomailla.” Tämä on se periaate, johon EU ankkuroi pragmatisminsa.

Yhteistyössä