SaferGlobe 10 vuotta: Tieto ja teknologiat ovat avainasemassa tulevien haasteiden ratkaisemisessa

 

Kari Välimäki
SaferGloben hallituksen puheenjohtaja

Teksti on osa SaferGloben 10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi julkaistavaa blogisarjaa, jossa muistellaan järjestön ensimmäistä vuosikymmentä ja pohditaan rauhan ja turvallisuuden tutkimuksen tulevaisuutta.

Minulla on ollut kunnia olla SaferGloben puheenjohtajana parisen vuotta Kalevi Suomelan jälkeen. Kalevi kävi omassa tekstissään läpi SaferGloben perustamisen lähtökohtia. Minä tarkastelen enemmänkin sitä, miten tästä eteenpäin.

Aina välistä joutuu miettimään sitä, onko ihmiskunta lainkaan viisastunut. Asevarusteluun käytetään mielettömiä summia, vastakkainasettelun retoriikka nousee aika ajoin vahvasti esille, sotilaallista uhoa, aseellisia selkkauksia ja rakenteellista väkivaltaa ilmenee edelleen valitettavan laajasti. Tällaiseen tilanteeseen ei voi olla tyytyväinen ja monta kertaa tuntee pettyvänsä maailman menoon.

Huolimatta edellä mainituista pettymyksistä meidän ei tule kuitenkaan vaipua epätoivoon. Maailman väestö on nyt valtaosin koulutettua, tietomme on lisääntynyt, terveydenhuoltomme on parantunut ja uusien keksintöjen avulla hyvinvointimme ja mahdollisuutemme ovat parantuneet. Meillä on käytettävissä valtavasti tietoa siitä, mikä meitä todella uhkaa ja miten näitä uhkia voitaisiin torjua.

Valitettavasti objektiivista tietoa vääristellään henkilökohtaisen edun ja omien valtapyrkimyksien tukemiseksi. Samat itsekkäät syyt selittävät myös ilmiöksi tullutta niin sanottua vaihtoehtoista totuutta.

Lähes kaikkia keksintöjä voidaan käyttää sekä hyvään että pahaan. Tämä koskee eri teknologioita energiateollisuudesta informaatioteknologiaan. Tieto ja teknologiat ovat hyödyksi, jos niiden käytön motiivina ovat oikeat asiat. Rauhanliikkeen lähtökohtana ovat ihmisarvo, ihmisoikeudet ja elämän kunnioittaminen. Rauhanliike suhtautuu uuteen tietoon ja uusiin keksintöihin positiivisesti, jos niitä käytetään edellä mainituista lähtökohdista käsin.

SaferGlobe on luotu ajatushautomoksi, joka tuottaa tietoa ja kehittää työvälineitä kestävän rauhan ja turvallisuuden edistämiseksi. Tällä työlle on todella valtavasti kysyntää, kun mietitään väestökehitystä, ilmastonmuutosta ja uuden teknologian käyttöä. Haluamme olla mukana rauhanrakentamisessa ja konfliktien ratkaisuissa. Haluamme tuoda esille varustelua ja sen aiheuttamia uhkia. Haluamme hyödyntää uutta ja vanhaa teknologiaa ihmisarvoisemman elämän ulottamisessa koko maailman väestölle. Haluamme myös nostaa esiin koko ihmiskuntaa koskevan uhan eli ilmastonmuutoksen ja tuoda esille, miten ilmastoturvallisuus voitaisiin toteuttaa. Haluamme myös hyödyntää teknologiaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia tukevana keinona.

SaferGlobella on edessään sekä valtavat haasteet että mahdollisuudet. Uskomme edelleen siihen, että tieto on ratkaisu ihmisarvoisen elämän aikaansaamiseksi, kunhan kunnioitamme elämää sen eri muodoissa.