Ulkoministeriö lopetti tukensa SaferGlobelle, ajatushautomon toiminnan jatkuvuus ja asiantuntijuuden kehitys uhattuina

Ulkoministeriö ei ole myöntänyt SaferGlobe ajatushautomolle toiminta-avustusta vuodelle 2019. Tämä nopea ja yllättävä muutos rahoituspohjassa aiheuttaa SaferGloben toiminnalle suuria haasteita. Vuosina 2017 ja 2018 ulkoministeriö myönsi SaferGlobelle toiminta-avustusta. Avustuksen puute uhkaa ajaa alas kansallisesti ja kansainvälisestikin merkittävää suomalaista rauhan ja turvallisuuden alan asiantuntijatyötä.

Ulkoministeriön myöntämä valtionavustus on ollut keskeinen rahoituskanava SaferGloben toiminnalle. Ilman sitä jo vakiintunut ja vaikuttavuuttaan kasvattanut asiantuntijatyö uhkaa hiipua. Rahoituksella ulkoministeriö tukee eri järjestöjen Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisiin linjauksiin ja kansainvälisiin sitoumuksiin liittyvää toimintaa. Suomen johtavan rauhan ja turvallisuuden ajatushautomon SaferGloben toiminta tarkastelee juuri näitä teemoja. Pääosa SaferGloben toiminnan rahoituksesta on tullut projekteista, joiden kautta SaferGloben toimintaa ovat rahoittaneet muun muassa Euroopan komissio, ulkoministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, puolustusvoimat, ihmisoikeus- ja rauhanjärjestöt sekä tietyt säätiöt. Ulkoministeriön toiminta-avustus on kuitenkin ollut SaferGlobelle merkittävä, sillä sen kautta on voitu kattaa toiminnan yleiskuluja sekä varmistaa toiminnan jatkuvuus.

SaferGloben työ linkittyy keskeisesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tavoitteisiin ja sitä tukeviin teemoihin ja tuottaa korkeatasoista tietoa myös ulkoministeriön käyttöön. Näkyvin esimerkki on SaferGloben työ ase- ja sopimusvalvonnan parissa ja erityisesti nykyään verkossa julkaistava Suomen asevalvontaraportti (www.armscontrol.saferglobe.fi). SaferGlobe on lisäksi tehnyt asiantuntijatyötä muun muassa kriisinhallinnan, EU:n turvapaikkapolitiikan ja laajan turvallisuuden teemoissa sekä liittyen yritysten toimintaan haurailla alueilla. Nousevana teemana on lisäksi ollut Suomessa ainutlaatuinen työ, joka liittyy teknologian merkitykseen rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä. SaferGlobella on hyviä kokemuksia monipuolisesta yhteistyöstä ulkoministeriön kanssa.

SaferGlobe on laajasti verkostoitunut ja sen tuottama asiantuntijatyö on kansallisesti ja kansainvälisesti tunnustettua, viimeaikaisina esimerkkeinä finalistipaikat niin Grand One -kilpailussa kuin Finnish Security Awardseissa. SaferGloben työ perustuu jatkuvuuteen ja tiedon keräämisen ja analyysin katkeamattomuuteen sekä yhteistyöhön muiden toimijoiden ja alan johtavien tutkijoiden kanssa kansallisesti ja kansainvälisesti. SaferGlobe toimii muun muassa ETYJ:n ajatushautomoverkostossa (OSCE Network of Think Tanks and Academic Institutions), maailmanlaajuisessa Effectiveness of Peacekeeping Operations -konsortiossa sekä ainoana suomalaisena toimijana EU:n aseiden leviämisen estämisen ja aseistariisunnan verkostossa (EU Non-Proliferation and Disarmament Consortium).

”Jos Suomi haluaa profiloitua rauhantekijänä, pitäisi toiminnan ja asiantuntijuuden pitkäjänteisyys taata rahoituksen kautta. SaferGlobe on pyrkinyt kuromaan kiinni rauhantukemisen osaamisvajetta ja onnistunutkin osaltaan. Ilman valtion tukea ei asiantuntijuuden kehittäminen ole kuitenkaan mahdollista.” sanoo Maria Mekri, SaferGloben toiminnanjohtaja.

Lisätietoja: Maria Mekri, toiminnanjohtaja, SaferGlobe, +358-(0)40-326 3337, maria.mekri@saferglobe.fi