Amnesty International: ”Asevienti Arabikevään maihin osoittaa valvonnan heikkoudet myös Suomessa”

SaferGlobe Finland
Tiedote 19.10.2011

Amnesty International kansainvälisen sihteeristön tänään julkaistu raportti korostaa tarvetta tehokkaan ja ihmisoikeudet huomioon ottavan kansainvälisen asekauppasopimuksen aikaansaamiseksi. ”Arms Transfers To The Middle East and North Africa: Lessons For An Effective Arms Trade Treaty” -raportti toteaa aseviennin Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan osoittavan asevalvonnan pettäneen.

SaferGlobe Finland toimitti tietoja Suomen osalta Amnesty Internationalin raporttiin. Keskeisin uutinen oli puolustusministeriön myöntämä vientilupa 205 tarkuuskiväärille Bahrainiin. Puolustusministeriön vientitilaston mukaan 872 000 euron arvoinen vientilupa myönnettiin 1. syyskuuta 2010. Puolustusministeriö ei tiennyt lokakuussa 2011 onko vientiluvassa mainitut tarkkuuskiväärit viety Bahrainiin. Puolustustarvikkeiden vientiasetuksen (108/1997, 7§) mukaan yritysten tulee ilmoittaa vientinsä neljännesvuosittain puolustusministeriöön, mutta vuoden 2011 kahden ensimmäisen neljänneksen tietoja ei ollut vielä ehditty käsitellä. Tullihallituksen vientitilastojen mukaan Suomesta olisi viety Bahrainiin vientiluvan arvoa vastaavalla summalla kivääreitä tammikuussa 2011.

Amnesty Internationalin Suomen osaston toiminnanjohtaja Frank Johansson kyseenalaistaa erityisesti suomalaisten tarkkuuskiväärien viennin Bahrainiin. Hän muistuttaa, ettemme voi tietää onko juuri näillä kivääreillä ammuttu mielenosoittajia Bahrainissa. Iso-Britannia epäilee Bahrainin turvallisuusjoukkojen ampuneen mielenosoittajia sen myymillä tarkkuuskivääreillä. Myös Saudi-Arabian armeija on osallistunut Bahrainin mielenosoitusten tukahduttamiseen. Suomi on myynyt maahan esimerkiksi kymmeniä tuhansia joukkojenhallintaan soveltuvia sotilaskaasunaamareita.

Amnesty Internationalin raportissa nostettiin esille myös Libyaan Gaddafin hallinnolle myydyt MAT-120 -rypälepommit, joilla pommitettiin myöhemmin Misratan kaupunkia. Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ja media olivat kiinnostuneita Suomen osallisuudesta kauppaan, koska kyseisiä rypälepommeja on vain harvoilla valtioilla. SaferGlobe Finland selvitti asiaa Tutkiva juttu -sarjassa julkaistussa artikkelissa. Siinä selvisi, että Espanja oli myynyt rypälepommit vain muutamaa kuukautta ennen maan liittymistä Oslon rypälepommit kieltävään sopimukseen. Suomen kaupat saman rypälepommitehtaan kanssa eivät liittyneet Libyaan vaan Suomen omaan rypäleaseohjelmaan, jossa Patria kehitti Nemo- ja Amos-kranaatinheittimiin soveltuvaa rypäleammusta.

Arms Transfers To The Middle East and North Africa: Lessons For An Effective Arms Trade Treaty, Amnesty International, 2011.