Viimeaikaiset tapahtumat Ukrainassa ja erityisesti Krimin valtaus saivat monet miettimään, olisiko kriisiin päädytty, mikäli Ukraina olisi ydinasevalta. Maan presidentinvaalien ennakkosuosikki Petro Porošenko on julkisesti harmitellut sitä, että Ukraina luopui Neuvostoliitolta perimistään ydinaseista 1990-luvun alussa. Porošenkon mukaan ydinaseet olisivat tuoneet Ukrainan puolustukselle siltä nykytilanteessa puuttuvaa uskottavuutta. Monet kansainvälisetkin kommentoijat ovat esittäneet samantapaisia väitteitä.
Ukraina liittyi ydinsulkusopimukseen itsenäisenä ydinaseettomana valtiona vuonna 1994, mikä tarkoitti Neuvostoliiton alueelle sijoittamasta 1900 strategisesta ja 2500 taktisesta ydinaseesta luopumista. Sopimusta pönkitettiin ns. Budapestin muistiolla, jossa ydinsulkusopimuksen kolme ns. tallettajavaltiota — Venäjä, Yhdysvallat ja Iso-Britannia —lupasivat kunnioittaa maan itsenäisyyttä ja aluerajoja.
Kriisin puhjetessa Ukraina syytti Venäjää sopimusrikkomuksesta ja kutsui muita sopimusosapuolia avukseen Budapestin muistioon vedoten. Muistiossa annetut turvatakuut ovat kuitenkin osoittautuneet heikoiksi. Ainoa käytännön seuraus rikkomuksista on asian vieminen YK:n turvallisuusneuvostoon, jonka tuomitsevat päätöslauselmat ovat ennalta arvattavasti jääneet vaille hyväksyntää Venäjän veto-oikeuden takia.
Ydinaseisiin liittyvä keskustelu Ukrainassa on repinyt auki vanhoja haavoja. Vaikka maan 20 vuotta sitten tekemä päätös ydinaseriisunnasta sopi hyvin silloiseen aseidenriisuntapolitiikan yhteiseen linjaan ja oli myös suurvaltojen mieleen, se ei ollut yksimielinen. Jotkut Ukrainan poliittisista puolueista olisivat sen sijaan halunneet käyttää ydinaseiden tuomaa valtaa neuvotteluvalttina suurvaltojen kanssa esimerkiksi energia- ja talouspolitiikkaa koskevissa kysymyksissä. Nyt 20 vuotta myöhemmin onkin varmasti houkuttelevaa todeta, että ydinaseet olisivat lisäksi voineet taata rauhan jatkumisen maassa.
On kuitenkin mahdotonta katsoa taaksepäin tilanteeseen, jota ei koskaan muodostunut. Yllä kuvattu päättely nojaa nimittäin vääristyneeseen historian tulkintaan: vaikka Ukrainasta tulikin Neuvostoliiton hajottua kertaheitolla maailman kolmanneksi suurin ydinasevalta, ydinaseiden käyttöön liittyvää päätäntä- ja toimivaltaa ei ollut koskaan siirretty Moskovasta Kiovaan. Näin ollen Ukrainalla ei yksin olisi ollut – ainakaan välittömästi – valmiuksia tai tietotaitoa ydinaseiden käyttöön.
Huoli kansainvälisen yhteisön kyvystä taata yksittäisten valtioiden turvallisuutta on kuitenkin aito, ja tässä mielessä Ukrainan kriisillä voi olla kauaskantoisia seurauksia. Venäjän toimet ovat varmasti nostaneet karvat pystyyn myös muissa ydinsulkusopimuksen allekirjoittaneissa maissa, jotka ovat tähän asti luottaneet koskemattomuuden periaatteeseen ja uskoneet ydinaseriisunnan olevan yksi kansainvälisen politiikan kulmakivistä.
Huoli kansainvälisten normien pitävyydestä näkyy erityisesti Natoa koskevassa keskustelussa, joka tuntuu muuttuneen kriisin myötä: jos kylmän sodan ajalta tutut uhat kummittelevat yhä naapurustossamme, ehkä liittoutuminen ja ydinkärjillä varustettujen amerikkalaisohjusten läsnäolo Euroopassa ei olekaan niin huono asia? Kaiken kaikkiaan kevään levottomuudet tuntuvat nostaneen esille sellaista turvallisuuspoliittista keskustelua, jonka olisi luullut jo vajonneen historiaan.
Ydinaseiden leviämistä lietsova argumentaatio on kuitenkin vastuutonta, sillä se luo harhakuvia aseiden rauhanomaisesta voimasta niiden valtavaan tuhopotentiaaliin liittyvien vaarojen sijaan.
Tosiasiassa yksittäisen valtion ydinasepelotteen voima on kaikkea muuta kuin varma. Vaikka Ukrainalla olisikin ollut ydinaseita, Venäjä ei ehkä olisi uskonut sen käyttävän ydinsodan viimeistä korttia edes Krimin tilanteessa. Ydinpelotteeseen liittyy myös vastaiskun mahdollisuus, mikä tekisi tuomiopäivän ydinsodasta todellisen uhkakuvan. Mitä tulee kauhun tasapainoon, sen tuoma oletettu vakaus oli kylmän sodan aikanakin kyseenalainen, eikä vastaavanlainen tilanne enää päde moninapaisessa nykymaailmassa.
Perinteiseen ydinasevarusteluun liittyvien uhkien lisäksi ydinaseiden leviäminen lisää riskiä, että ydinmateriaalit päätyvät terroristien tai rikollisten käsiin.
Ukrainan päätös luopua aseestaan oli oikea, ja ydinsulkusopimuksen tavoite ydinaseettomasta maailmasta on edelleen ainoa oikea tie rauhaan.
Jutun lyhyempi versio on julkaistu Suomen Kuvalehdessä (19.6.2014).
Elli Kytömäki on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja tehnyt jatko-opintoja
Geneven yliopistossa (Graduate Institute of International and Development Studies). Hän on asevalvonnan erityisasiantuntija ja työskentelee EK Consulting Ltd:ssä tehden riippumatonta selvitystyötä Yhdysvalloille Euroopan ydinasepolitiikan kehityksestä sekä ydinalan vientivalvontajärjestelyn NSG:n toiminnasta. Aiemmin hän on toiminut tutkijana YK:n UNIDIR-tutkimuskeskuksessa, Small Arms Surveyssä ja Etyjissä.